AfterDawn logo

Häiritseekö Googlen seuranta? Näin kiellät sitä seuraamasta missä liikut

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Googlen palveluilla on yli miljardi käyttäjää joka kuukausi ja yhtiön lonkerot ulottuvat aina ihmisten taskuihin asti Android-käyttöjärjestelmän sekä niihin asennettujen sovellusten ansiosta. Google esimerkiksi seuraa sinun päivittäisiä liikkeitä palveluidensa kautta.

Mikäli et pidä ajatuksesta, että joku ulkopuolinen seuraa sinun päivittäisiä liikkeitä ja tallentaa niistä historiaan, niin voit estää Googlea tekemästä näin melko nopealla asetusmuutoksella. Alkuun pääset menemällä Googlen Privacy Checkup -verkkosivulle.

Ensimmäisen otsikon (Personalize your Google experience) alta löydät kohdan Location History. Asetuskuvauksen lopusta löydät linkin Manage Location History, josta näet kartta- ja aikajanamuodossa missä olet milloinkin Googlen keräämien tietojen mukaan ollut. Näytön alareunassa lukee uudelleen Hallinnoi sijaintihistoriaa, jonka kautta pääset sivulle, jonka liukukytkintä painiketta voit joko ottaa sijaintihistorian pois päältä tai kytkeä sen uudelleen päälle.


Tämä muutos ei yksistään vielä riitä, sillä seurannan estämiseksi sinun tulee estää web- ja sovellusseuranta. Tämä onnistuu klikkaamalla tätä linkkiä ja kytkemällä liukukytkin pois päältä kohdasta Web & App Activity.

Enää Googlella ei ole lupaa seurata sinun liikkeitäsi. Huomaa kuitenkin, että jotkin sijaintihistoriaa hyödyntävät palvelut eivät välttämättä toimi kuten ennen. Esimerkiksi ruuhkatiedot hyödyntävät sijaintihistoriaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT