AfterDawn logo

Arvostelu: Roomba 605 - saako halvalla hyvän robotti-imurin?

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Arvosteluumme saapui Roomban halvin nykymalliston robotti-imuri, Roomba 605 jota myydään myös nimillä Roomba 606 ja Roomba 620. Nimisekamelska johtuu siitä, että Roomban mallinumerot vaihtelevat robotin värin (ja mukana tulevien lisävarusteiden mukaan). Mutta kyseessä on nimieroista huolimatta täsmälleen sama imuri.

Testissämme ollut malli oli musta 600-sarjalainen, eli kauppanimeltään Roomba 606. Vastaavasti Roomba 605 on saman imurin valkoinen versio.

Tätä kirjoittaessa mallia myydään reilusti alle 200 eurolla ja se onkin selkeästi monen kodintekniikkaliikkeen sisäänheittotuote robotti-imureiden puolella. Joten pitihän meidän ottaa selvää miten halpis-imuri toimii.

Roomba 605 on siis amerikkalaisen iRobot-yhtiön halvin malli (nykyisestä linjastosta). iRobot on tehnyt robotti-imureita jo parinkymmenen vuoden ajan ja heidän valikoimansa on varsin henkeäsalpaava. Mekin olemme testanneet useita heidän mallejaan, mutta emme koskaan aiemmin aivan "hinnat alkaen"-malleja.


Testissä laitoimme robotin 70m2 kerrostaloasunnon ainoaksi lattioiden siivousvälineeksi parin kuukauden ajaksi, jotta saisimme oikeaa kuvaa siitä, miten hyvin pelkällä robotti-imurilla saadaan pidettyä asunto siistinä.

Jotta saisimme testiin ulottuvuutta, testasimme imuria myös muutaman viikon ajan toisessa kohteessa, josta löytyi myös sekalainen määrä mattoja ja muita esteitä, joita ensisijaisessa testikohteessamme ei juuri ollut.

Tarkista Roomba 605 halvin hinta juuri nyt!

Roomba 605 / Roomba 606 - Millainen laite se oikein on?


Roomba 605 / 606 myyntipakkaus

Kuten sanottua, Roomba 605/606 on Roomban halvin tuote. Tästä huolimatta on hyvin vaikea erottaa Roombaa ulkonäöllisesti parhaimmillaan tuhat euroa kalliimmista sisaruksistaan.

Roomba 606 ylhäältä

Roomba 605 noudattaa samaa muotokieltä kuin kaikki muutkin Roomban tuotteet: pyöreä levy, jonka keskellä on valtava "Clean"-painike.

Roomba 606 myyntipakkaus

Myyntipakkauksen sisältö alkaa paljastamaan sitten enemmän eroja kalliimpiin tuotteisiin nähden. Roomba 605/606 mukana toimitetaan käytännössä ainoastaan itse imuri sekä sen tarvitsema latausasema. Mitään ylimääräistä, kuten varaosia tai Virtual Wall -majakoita ei mukana tule.



kuva Roomban pohjasta, vasemmalla yläkulmassa Roomban sivuharja jolla se siivoaa seinänvierustat, keskellä harjastelat, joilla irrotetaan lika lattiasta.

Kun Roomban keikauttaa ylösalaisin, paljastuvat erot kalliimpiin malleihin. Roomban halvimmassa mallissa siivousteloja on kaksi: toinen silikoninen "läpsytin" ja toinen harjaksilla varustettu tela. Teloista syntyvätkin suurimmat fyysiset erot eri Roomban mallien välille.

Suurin ero kuitenkin on laitteen sisällä: Roomba 605 ei ole ns. älykäs robotti-imuri, jota ohjataan älypuhelimella. Päinvastoin, Roomba 605 ei osaa kytkeytyä lainkaan nettiin, joten laite onkin samalla ensimmäinen testaamamme robotti-imuri, jota ei voi lainkaan ohjata puhelimen kautta.

Tekniset tiedot

Paino3,5 kg
Leveys34,0 cm (pyöreä)
Korkeus9,2 cm
Pölysäiliön koko0,5 litraa
MuutaTukee erikseen ostettavia Virtual Wall -rajausasemia
HintaTarkista hinta täältä!

Käyttöönotto

Käyttöönotto eroaa Roomba 605:ssa muista testaamistamme robotti-imureista siinä, että prosessi on paljon suoraviivaisempi.

Käytännössä ensin etsitään robotin lataustelakalle paikka asunnosta, jossa on tilaa riittävästi ympärillä ja suoraan eteenpäin. Tämän jälkeen telakka kytketään pistorasiaan ja robotti asetetaan telakkaan latautumaan.

Ensimmäiseen lataukseen on syytä antaa useampi tunti aikaa, jotta akkujen kesto pysyy mahdollisimman hyvänä.

Tämän jälkeen robotti käynnistetään painamalla keskellä olevaa Clean -nappia ja päästetään imuri töihin.


Koska Roombaa ei voi ohjata lainkaan älypuhelimella, jää kokonaan erilaisten asetusten määrittäminen pois käyttöönoton yhteydestä. Tämä voi olla hyväkin asia, mikäli imuria hankitaan tekniikasta epävarmaan kotiin.

Toiminta

Koska Roombaa ei voi ohjeistaa kuin imurin päällä olevien painikkeiden, on toiminta hyvin suoraviivaista: Robotti käynnistetään painamalla sen päällä olevaa Clean-nappia.

Roomba hyrähtää käytännössä saman tien käyntiin ja alkaa siivoamaan. Kuten kaikissa Roomban malleissa, on robotin toiminta hyvin omituisen näköistä: Roomba 605 / 606 poukkoilee ympäri asuntoa varsin epäloogisen oloisesti ja saattaa yhtäkkiä siirtyä aivan toiselle puolelle asuntoa, palatakseen hetkeä myöhemmin takaisin samaan paikkaan.


Roomba 605 siivoamassa olohuonetta, oman latausasemansa lähellä

Jos epäintuitiivisen liikehdinnän unohtaa, on Roomban toiminta hyvin suoraviivaista: Se siivoaa koko sen alueen, johon se pääsee ja kaiken imuroituaan palaa takaisin lataustelakkaan lataamaan itsensä - ja jää siihen.

Tarkista Roomba 605 halvin hinta juuri nyt!

Tähän liittyy myös yksi havaitsemamme ongelma Roombassa: Se ei todellakaan aina osannut palata takaisin latausasemaan työnsä lopuksi, vaan saattoi jäädä yksinkertaisesti keskelle lattiaa siivouksen loputtua.

Kuten arvata saattaa, Roomba 605 ei sisällä ns. recharge and resume -toimintoa, joka mahdollistaisi siivouksen jatkamisen samasta kohti johon se jäi ennen akun loppumista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Roomba 605 pystyy siivoamaan ainoastaan juuri niin ison asunnon kuin mihin sen akku riittää.

Spot-siivous

Mikäli onnistut kaatamaan keittiössä muropaketin lattialle, tulee apuun Roomban spot-siivous eli kohdesiivous. Tässä tapauksessa Roomba kannetaan sotkun keskelle ja painetaan päältä löytyvää Spot-nappia.


Roomba 605 napit
Laitetta ei voi haukkua monimutkaiseksi käyttää. Keskimmäisestä napista imuri käynnistetään, Spot-kohdasta aloitetaan kohdesiivous ja Dock-napista laite etsii oman latausasemansa ja siirtyy sinne

Spot-siivouksessa Roomba tekee spiraalinmuotoista kuviota, joka laajenee pikkuhiljaa noin 1,2 metrin levyiseksi alueeksi ja siivoaa tämän ympyrän sisältä kaiken eteensä osuvan. Lopuksi se rallattaa iloisen äänimerkkinsä merkiksi siitä, että siivous on valmis.

Miten robotti-imuria pitäisi käyttää

Robotti-imuri eroaa käyttötapansa suhteen täysin tavallisesta imurista ja tämä on ehkä tärkein asia, joka kannattaa muistaa robotti-imurin ostoa harkittaessa.

Robotti-imurin tulisi siivota käytännössä jatkuvasti asuntoa, eikä ainoastaan silloin tällöin, kun alkaa näyttää siltä, että koti vaatisi siivoamista.

Ajastamalla robotti-imurin toimimaan esimerkiksi jokaisena arkipäivänä, kun koti on tyhjillään, pysyy asunto siistinä jatkuvasti ja samalla mm. imurin pölysäiliön tyhjennyksen väli harvenee. Myös pöytätasoille ja muualle asuntoon leijaileva pöly vähenee silmin nähden, kun asunnossa imuroidaan robotin toimesta päivittäin.

Tämä puoli on sinänsä Roomba 605 kanssa ongelmallinen, koska robottia ei voi komentaa töihin älypuhelimella esim. työpaikalta käsin, eikä sitä voi ajastaa. Eli ainoa tapa käynnistää imuri päivittäisen siivouksen ajaksi on painaa se päälle päältä olevasta napista ja lähteä tämän jälkeen töihin tai asioille.

Akkukesto ja latausajat

Valmistaja lupaa Roomba 605 akuille käyttöaikaa tasan tunnin, joka pitääkin omien testiemme mukaan varsin hyvin paikkaansa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Roomba 605 pystyy siivoamaan kerrallaan noin 40 - 50m2 siivouspinta-alaa, riippuen asunnon monimutkaisuudesta.


Tarkista Roomba 605 halvin hinta juuri nyt!

Akun lähestyessä loppuaan Roomba suuntaa takaisin latausasemalleen lataamaan itsensä. Lataus tyhjästä täyteen kestää noin 3 tuntia.

Roomban toimintakykyä rajoittaa se, että se mikäli akku on loppumassa kesken siivouksen ja se joutuu palaamaan latausasemalleen, robotti ei osaakaan jatkaa työtä siihen mihin se jäi, van siivous yksinkertaisesti jää kesken. Tämän vuosi siivottava alue pitää rajata niin, että Roomba ehtii siivoamaan sen yhdellä latauskerralla, käytännössä siis noin 40 - 50 neliöön.

Matot

Kuten muutkin Roomban halvemmat mallit, Roomba 605 kompastelee mattojen kanssa. Kaikkein paksuimmat matot, eli pitkäkarvaiset, pari senttiä paksut matot Roomban kanssa kannattaa unohtaa kokonaan - se jää jumiin maton keskelle, jos pääsee kiipeämään sen päälle ollenkaan.

Toisen ongelman muodostavat kevyet matot, jotka Roomba myllää kasaksi - ja onnistuu usein kiipeämään myös niiden päälle, jääden jumiin kun renkaat eivät enää ylläkään lattiaan.

Roomba 605 rytännyt kevyen maton
kuvassa Roomba 605 ryttäämä kylpyhuoneen matto

Hieman tukevammat laakamatot eivät ole ongelma Roomballe, vaan ne se hoitaa kunnialla. Myös robotti-imureiden perisynti eli mattojen hapsut, Roomba selvittää kohtuullisella varmuudella. Käytännössä noin joka viides siivouskerta oli Roomba onnistunut "syömään" räsymaton hapsut telansa väliin ja jäämään jumiin siihen - saldo on kuitenkin merkittävästi parempi kuin vaikkapa kertaluokkaa kalliimpien Neaton mallien kanssa.

Kaiken kaikkiaan Roomba ei sovi koteihin, jossa rakastetaan nilkkaa myöten upottavia mattoja - tai kevyitä räsymattoja. Laakamattojen kanssa se pärjää mainiosti. Myös mattojen siivoustulos on ok tasoa - ei parhaimmistoa, mutta hyvä.

Huonekalut

Huonekalujen suhteen Roomba 606 on varsin hellävarainen. Siinä oleva tutka estää robottia törmäilemästä isompiin esteisiin, kuten seiniin tai lattian tasolla oleviin sohviin.



Roomba 605 siivoamassa keittiön pöydän alta

Pienemmät esteet kuten pöydän ja tuolien jalat se havaitsee törmäämällä kevyesti niihin. Näistä kevyistä törmäyksistä ei testeissämme aiheutunut mitään jälkiä huonekaluille, mutta luonnollisesti kymppitonnin maksavan rokokoo-pöydän omistajan kannattaa huomioida tämä ominaisuus.

Muut esteet

Kuten muutkin tämän sukupolven Roombat, on myös Roomba 605:lla taipumus jäädä jumiin lattioilla oleviin noin 1-2 cm korkeisiin esteisiin, joiden päälle se onnistuu kiipeämään, mutta jonka jälkeen sen renkaat eivät enää yllä lattiaan.


Roomba on kiivennyt vaatetelineen jalan päälle ja jäänyt keikkumaan siihen

Esimerkkeinä näistä ongelmakohdista ovat mm. kuivaustelineet joiden jalat ovat lattian myötäisesti vaakatasossa, lattialla lojuvat suihkuletkut sekä lasten crocsit.

Tarkista Roomba 605 halvin hinta juuri nyt!

Lemmikkien karvat

Roomba 605 on vaikea suositella lemmikkikotiin, vaikka se osaakin imuroida lemmikkien karvat asunnosta varsin tehokkaasti. Syitä tähän on kaksi. Ensinnäkin Roomba 605 harjasmallinen siivoustela on todella raivostuttava puhdistaa lemmikkien karvoista (ja hiuksista, jos asunnossa asustelee useampikin pitkillä hiuksilla varustettu ihminen) - silikonitelat, joita löytyy monista muista robotti-imureista, vievät voiton harjaksista tässäkin suhteessa.


Toisekseen Roomba 605 ei sisällä lainkaan allergiasuodatinta, joten lemmikkien karvojen mukana imuroitava lemmikkien hilse (josta allergiaoireet syntyvät) leviää osittain takaisin asuntoon. Myös "vanhan imurin haju" on selkeästi havaittavissa Roomban imuroinnin jälkeen koko asunnossa.

Tarkista Roomba 605 halvin hinta juuri nyt!

Seinänvierustat ja kulmat

Seinänvierustat ja kulmat tulevat Roomballa yllättävänkin puhtaiksi, kiitos sen pitkän sivuharjan ja sen seinän vierustaa myötäilevän kulkunsa ansiosta.


pidempi siivousvideo, jossa Roomba siivoaa eteiskäytävää

Portaat ja kaksikerroksiset kodit

Roomba 605 osaa tunnistaa automaattisesti lattian reunat ja portaat, eli robottia voi huoletta käyttää myös kaksikerroksisen talon ylemmässä kerroksessa, vaikka portaikko olisikin ns. avointa mallia. Eli robotti ei pääse tipahtamaan portaita alas vaan se pysähtyy ennen portaikkoon tippumista.

Kaksikerroksisessa kodissa robotin käyttäminen on luonnollisesti hieman hankalampaa kuin yksikerroksisessa - robotti-imurithan eivät osaa portaita kiivetä, eivätkä niitä imuroida. Mutta robon voi aivan hyvin napata kainaloon ja siirtää yläkertaan imuroimaan aina silloin tällöin.

Toki ideaalitilanne olisi se, että molemmissa kerroksissa olisi oma roboimurinsa, mutta tässä tulevat luonnollisesti budjettikysymykset vastaan. Tällöinkin luonnollisesti portaikko pitää imuroida jollain muulla ratkaisulla.

Melu

Roomba 605 melu on robotti-imuriksi keskitasoa, metrin päästä mitattuna noin 61 desibeliä. Tämä on kuitenkin ärsyttävällä tasolla, eikä robotin hyrrätessä akkunsa keston ajan (eli noin tunnin) tuota mielellään kuuntele samassa huoneessa.


Siksi suosittelemmekin - kuten aina robotti-imureiden kanssa - että robotin annetaan hoitaa siivous asukkaiden ollessa pois kotoa.

Pölysäiliön koko ja tyhjennys

Pölysäiliö on Roomban tavanomainen puolen litran astia, joka on helppo irrottaa laitteesta vetämällä se ulos. Pölysäiliö tyhjennetään kopsauttamalla se tyhjäksi sekajätteeseen ja napsauttamalla pölysäiliö takaisin paikoilleen.

Tarkista Roomba 605 halvin hinta juuri nyt!

Roomba 605 pölysäiliössä ei ole kuitenkaan allergiasuodatinta. Tämä tulee pitkässä käytössä selväksi hyvin nopeasti, sillä Roomba 605 on yksi harvoista testaamistamme robotti-imureista, jonka jälkeen asunnossa haisee miedosti "vanhan imurin haju", eli hieman tunkkainen ja lämmin pölyn haju.

Siivousjälki

Siivousjälki on hintaisekseen varsin hyvää. Kovien lattiapintojen puhdistus on hyvällä tasolla, vaikka siivoustelat eivät pinttyneintä likaa lattian pinnasta irrotakaan samalla tavalla kuin kalliimmat sisaruksensa tekevät.

Roomballe ominaiseen tapaan seinänvieruksen ja nurkat tulevat puhdistetuiksi varsin tarkasti pitkän sivuharjan ja seinänviertä myötäilevän kulkutoiminnon ansiosta.

Sellaisten mattojen osalta, jotka Roomba selvittää, siivoustulos on "ok" tasoa. Ei loistava, eikä hyvä, mutta se menettelee. Toisinaan hieman paksummille matoille saattaa jäädä jokunen roska tai hius, mutta yleensä nuokin saadaan siivottua viimeistään toisella siivouskerralla pois. Mihinkään kalliimpien Roomba-mallien tasoon ei mattojen siivouksessa todellakaan päästä, mutta jos imuria käytetään päivittäin, pitää se paikat siistinä.

Isoin miinus tulee kuitenkin siitä, että Roomba 605/606:ssa on Roomban ensimmäisen sukupolven navigointi, joka on auttamattoman kehno ja imuri yksinkertaisesti välillä jättää osan lattiasta kokonaan siivoamatta. Tämä on havaittavissa parhaiten kun imuria ei ole pidempään aikaan käynnistetty ja lattioille on ehtinyt kertyä ulkoa kantautunutta likaa enemmälti. Tällöin ehkä noin 10 prosenttia testiasuntomme lattiapinnasta oli selkeästi siivoamatta - sieltä täältä, eli kohdista joita iAdapt 1.0 -navigointi ei ollut jostain syystä löytänyt.


likaa lattialla latausaseman vieressä
Roomba jättää latausasemansa lähelle usein keon pölyä/likaa

Toinen merkittävä miinus tulee siitä, että toisinaan Roomba 605 jättää telakan kohdalle pienen pölykeon. Ilmeisesti robotti on ohjelmoitu imuroimaan vasta pienen matkan päästä telakasta ja näin ollen pysähtyessään sen teloista toisinaan jää sen omalle "parkkipaikalle" pieni annos likaa.

Yhteenveto

Roomba 605 on monella tapaa selkeästi "hinnat alkaen"-malli Roomban mallistossa. Etenkin ajastusmahdollisuuden puuttuminen pistää silmään, koska suosittelemme itse robotti-imurin käyttöä aina ajastettuna, mielellään päivittäin.

Myös suodattimien heikkous, pienehkö akku sekä Roomban taipumus eksyä monimutkaisemmassa pohjapiirustuksessa ovat ikäviä piirteitä, jotka rajoittavat imurin suosittelemista.

Myös mattojen siivoustuloksen keskinkertaisuus sekä harjatelojen puhdistamisen vaiva laskevat pisteitä Roomban osalta. Toisaalta erittäin edullinen hinta on isona tekijänä vaakakupissa.

Roomba 605 on kuitenkin vaikea suositella kovinkaan moneen kohteeseen, mutta nämä speksit täyttävään kotiin se mielestämme sopisi:

  • asunnosta ei löydy lemmikkejä (allergiasuodattimien puute ja harjatelojen puhdistuksen vaikeus)
  • asunnon pinta-ala on maksimissaan n. 50m2
  • asunnossa on ainoastaan kovaa lattiapintaa tai ohuita laakamattoja
  • asunnon omistajilla on lievää teknologiapelkoa

Roomba 605 sopineekin siis parhaiten esimerkiksi iäkkään vanhuksen yksiöön tai kaksioon siivousavuksi, mikäli asunnosta ei löydy paksuja mattoja eikä lemmikkejä. Tällaisena ostoksena, vaikkapa joululahjana, Roomba 605 voisi olla hyväkin ostos.

Ajastuksen puute on mielestämme laitteen pahin puute, mutta jos laite hankitaan kotitalouteen josta ei löydy langatonta lähiverkkoa tai älypuhelinta, tämä piirre ei tavallaan ole ongelma (käytännössä ajatusten asettaminen nykyaikaisiin robotti-imureihin vaatii molemmat, sekä WLAN-verkon että älypuhelimen).


Hinnastaan huolimatta Roomballe on kuitenkin mahdotonta antaa kovin korkeaa arvosanaa, sillä pistämällä satasen lisää hintaan, saadaan jo aivan eri tasoa olevia robotti-imureita.

Tarkista Roomba 605 halvin hinta juuri nyt!

Plussat

  • Edullinen
  • erittäin helppokäyttöinen (käytännössä vain yksi nappi, jolla laitetta ohjataan)
  • Siivoaa seinänvierustat ja nurkat hyvin
  • Siivoaa kovat lattiapinnat mukiinmenevästi
  • Ei jää jumiin aivan joka ikiseen mattoon

Miinukset

  • Ei osaa jatkaa siivousta latauksen jälkeen siitä mihin jäi (recharge & resume)
  • Ajastuksia ei voi asettaa
  • Ei etäohjattavuutta
  • "Eksyy" usein eikä löydä takaisin latausasemaansa
  • Jää jumiin monenlaisiin esteisiin
  • Ongelmissa paksujen mattojen kanssa
  • Ongelmissa liian kevyiden mattojen kanssa
  • Mattojen puhdistus korkeintaan alempaa keskitasoa
  • Jättää toisinaan osan lattiasta siivoamatta

Huomioitavaa

Roomba 605 on täsmälleen sama laite kuin Roomba 606 tai Roomba 620. Ainoa ero laitteiden välillä on niiden väri.

Tähdet

2/5 tähteä

Halvasta hinnasta huolimatta tähtiä on pakko antaa varsin säästeliäästi. Ajastuksen puute tipauttaa armotta keskiarvoa, koska robotti-imureiden idea tiivistyy juurikin päivittäiseen ylläpitosiivoukseen. Toisekseen mattojen suhteen Roomba 605 on ongelmissa - ja jälkikään ei ole parasta mahdollista tasoa.

Myös sen taipumus eksyä matkalla takaisin kotipesäänsä on miinuspisteiden arvoinen (käytännössä robotista loppuu akku sen odotellessa työpäivän ajan omistajaansa kantamaan sitä latausasemaan). Lisäksi "vanhan imurin haju" on yllättävä - ja hieman ällöttävä - piirre imurissa. Kyseessä on selkeä karvalakkimalli, joka sopii parhaiten yksiöön tai kaksioon, teknopelkoiselle käyttäjälle.

Keskustelua

Kuulisimme mielellämme, jos robotti-imureista on kysyttävää, kommentteja tai kokemuksia. Keskustelua voi käydä vaikkapa keskustelualueidemme Keskustelua robotti-imureista -ketjussa.

Lue myös nämä

Olemme arvostelleet muitakin kotitalousrobotteja sivuillamme, tässäpä lisää lueskeltavaa:

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT