AfterDawn logo

Musiikkiala kasvaa hurjaa vauhtia – Suoratoisto tuo kohta jo puolet liikevaihdosta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Musiikkiteollisuus kasvoi maailmanlaajuisesti viime vuonna hurjaa vauhtia, sillä liikevaihto paisui IFPI:n mukaan jopa 9,7 prosenttia. Kasvun taustalla on suoratoistopalveluiden suuri ja kasvava suosio. IFPI:n tutkimuksen mukaan suoratoistopalvelut kasvoivat viime vuonna 34 prosenttia ja niiden osuus koko alan liikevaihdosta on jo lähes puolet.

IFPI:n mukaan maailmalla on 255 miljoonaa käyttäjää, jotka maksavat suoratoistotilauksesta. Maksullisten tilausten osuus koko alan liikevaihdosta oli 37 prosenttia, joten ilmaispalvelut tuottivat noin 10 prosenttia koko alan liikevaihdosta.

Samaan aikaan kun suoratoistopalveluiden suosio kasvaa, ovat kuluttajat vähentäneet musiikin ostamista. Fyysisten medioiden myynti laski 10,1 prosenttia ja digitaaliset lataukset vähenivät 21,2 prosenttia.

Musiikin kuuntelu on kasvaa nopeimmin latinalaisessa Amerikassa. Brasiliassa kulutus kasvoi 15,4 prosenttia ja Meksikossa 14,7 prosenttia. Latinalainen Amerikka on ollut nopeiten kasvava markkina-alue jo neljän vuoden ajan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT