AfterDawn logo

Teinit löysivät uuden pikaviestipalvelun – Huijaavat vanhempia ja opettajia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Teinien kommunikointi menetelmät monesti poikkeavat vanhemman väestön tavoista, mikä näkyy myös nykyisestä viestintätrendistä. The Atlanticin mukaan eräs viestipalvelu on ehkä yllättäen alkanut kerätä suosiota teini-ikäisten keskuudessa Yhdysvalloissa.

Tämä eräs viestipalvelu on Google Docs – hakukonejätin kehittämä dokumenttien editointiin tarkoitettu verkkopalvelu, jonka yhteyteen on lisätty usean editoijan välistä kommunikaation helpottamiseksi pikaviestipalvelu. Kouluissa Google Docs on kerännyt suosiota koulutehtävien tekemisessä niin kotona kuin tunneilla, minkä seurauksena se on kätevä tapa näyttää ahkeralta ja juoruta turhanpäiväisiä asioita luokan kesken.

Kun puhelimia ei saa käyttää ja opettaja on määrännyt jonkin kirjoitustehtävän, tarjoaa Google Docs kätevän kanavan chattailuun. Teinit käyttävät joko Google Docsin live-keskustelua tai sitten he korostavat tiettyjä sanoja dokumentissa ja lisäilevät siihen viestiksi tarkoitettuja muistiinpanoja. Kotona Google Docs on vuorostaan näppärä tapa kiertää vanhempien asettamia some-rajoituksia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT