AfterDawn logo

Applelle tulee kiire – Sisältösopimukset uupuvat julkaistavalta suoratoistopalvelulta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Apple aikoo paljastaa 25. maaliskuuta järjestettävässä lehdistötilaisuudessa uuden suoratoistopalvelun, kertoo Bloomberg. Kuten on aiemminkin tiedetty, palvelu tullaan integroimaan osaksi nykyistä Apple TV -sovellusta.

Bloombergin mukaan Apple on kuitenkin palvelun alkuvaiheen ajan riippuvainen ulkoa hankitusta ohjelmasisällöstä, sillä sen itse tuottamat elokuvat ja TV-sarjat eivät ehdi valmistumaan palvelun lanseerausta varten. Ulkoisia sisältösopimuksia laaditaan kuitenkin edelleen, joten maaliskuun lopulla selviää mitkä mediayhtiöt Apple on lopulta saanut houkuteltua mukaan.

Ilmeisesti tämän viikon perjantaina ainakin kahden sopimuksen on tarkoitus valmistua allekirjoitettavaksi. Mukaan ovat tulossa ainakin HBO, Showtime ja Starz. Palveluiden ja sisällön saatavuus vaihtelee todennäköisesti huomattavasti maittain.

Maaliskuun 25. päivänä Apple aikoo kertoa Bloombergin mukaan tarkempia tietoja myös uudistetusta News-uutispalvelusta sekä Apple Payhin integroitavasta luottokortista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT