AfterDawn logo

Tavaroiden ei tarvitse enää hukkua – Bluetooth 5.1 esiteltiin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Langattomaan tiedonsiirtoon käytetty Bluetooth-teknologia on päivittynyt uuteen 5.1 versioon. Standardia kehittävän Bluetooth Special Interest Groupin mukaan kehittäjille heti saataville tullut standardi sisältää esimerkiksi suunnatun paikannuksen.

Laitekehittäjät voivat siis Bluetooth 5.1:n avulla tuoda markkinoille laitteita, jotka voivat paikantaa tai niitä voidaan paikantaa etäisyyden lisäksi myös suunnan avulla. Nykyisin Bluetooth-laitteiden paikantaminen on jo mahdollista, mutta vain etäisyystietoon perustuen. Uuden standardin avulla käyttäjälle voidaan kertoa etäisyyden lisäksi myös missä suunnassa etsitty laite on.

Vaatimuksena on tietysti se, että laitteet ovat Bluetoothin kantaman sisällä.

Päivityksen ansiosta Bluetooth-pohjaisesta sisätilapaikannuksen laatu nousee uudelle tasolle. Uusi standardi helpottaa esimerkiksi autonavaimien tai jopa auton etsimistä parkkihallista. Toisaalta se tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia vaikkapa jälleenmyyjille, jotka asentavat kauppoihinsa Bluetooth-pohjaisia majakoita (beacon).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT