AfterDawn logo

CEBIT-elektroniikkamessut loppuvat yli 30 vuoden jälkeen

AfterDawn AfterDawn

Hannoverissa Saksassa vuosittain järjestetyt CEBIT-messut lopettavat toimintansa, kerrotaan järjestäjän tiedotteessa. Vuosikymmenien ajan messuja järjestänyt Deutsche Messe kertoo, että CEBITin tapahtumia integroidaan muihin tapahtumiin.

Pääosin CEBITin jämät yhdistetään HANNOVER MESSE -tapahtumaan, mutta sellaisenaan CEBIT lopettaa – ainakin toistaiseksi – toimintansa.

Syynä toiminnan loppumiseen on yksinkertaisesti kävijöiden määrän lasku, joka yhdessä vähäisten tilavarusten kanssa ei tee tapahtumasta enää kannattavaa.

Erityisesti tieto- ja informaatiotekniikkaan keskittyvät messut on järjestetty 33 vuoden ajan aina 80-luvulta asti. Jo 70-luvulla sen edeltäjä oli osa Hannoverin maailman suurimpia messuja.


AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT