AfterDawn logo

Sony uusi kaikessa hiljaisuudessa PS4 Pro:ta

Matti Robinson Matti Robinson

Tässä vaiheessa konsolisukupolvea aletaan jo pikku hiljaa odottelemaan seuraavan sukupolven konsolisotia.

PlayStation 4 on tietysti edelleen varsin toimiva peli, ja erityisesti sen Pro-versiolla pärjää varmasti pitkään, mutta parannettavaakin olisi.

Itseasiassa parannettavaa on löytynyt myös ilman pääkomponenttien muuttamista tai uuden konsolin julkaisua, sillä Sony on tehnyt PS4 Pro -malliin uudistuksia.

Uusi CUH-7200-versio tarjoaa Eurogamerin mukaan entistä hiljaisemman jäähdytyksen. Kaikessa hiljaisuudessa parannettu jäähdytys hiljentää melua perustason 50 desibelistä 44:ään. Edes kovimmillaan ollessa se ei päästä yli 48 desibelin metakkaan, joka on melkoinen parannus aiemman PS4 Pro -version suihkumoottorityylisestä metelistä.

Tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että uutta mallia on markkinoitu lähinnä Red Dead Redeption 2:n bundle-versiossa. Uuden version tunnistaa 8-mallisesta virtaliittimestä, jollainen on myös PS4-perusversiossa, mutta ei aiemmassa PS4 Pro:ssa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT