AfterDawn logo

Kassattomat kaupat tulevat – Uusi myymälä avautumassa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Tämän vuoden alussa Amazon avasi ensimmäisen kassattoman Amazon Go -ruokakaupan, jossa asioivien ei tarvitse jonotella lainkaan. Myymälä avattiin Amazonin kotikaupungissa Seattlessa, jonne on avattu sittemmin kaksi myymälää vielä lisää.

Amazon kerää parhaillaan kokemuksia kauppojen operatiivisesta toiminnasta, joten laajentumistahti on ollut rauhallinen. Verkkokauppajätti kuitenkin tuntuu olevan valmis viemään konseptia muihinkin kaupunkeihin, sillä The Informationin mukaan Amazon Go -kaupan avaamista New Yorkiin valmistellaan parhaillaan. Amazon rekrytoi uuteen kauppaan työntekijöitä.

Kauppojen odotetaan tulevaan lähitulevaisuudessa myös Chicagoon ja San Franciscoon.

Kilpailulta ei voi välttyä. Kassattomat kaupat mahdollistavia järjestlemiä kehittää kasvuyritys Standard Cognition, joka avasi San Franciscossa juuri oman kauppansa. Microsoft kehittää myös kassatonta teknologiaa, jota se on markkinoinut suurille yhdysvaltalaisille kauppaketjuille, kuten Walmartille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT