AfterDawn logo

Apple varoittaa Trumpia tullien takia – Yhdysvaltalaiset yhtiöt ja kuluttajat häviävät kauppasodassa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Yhdysvaltojen presidentti Donal Trump on lähtenyt haastamaan kaikilla rintamilla olemassa olevat kauppasopimukset. Trump on myös yrittänyt painostaa Kiinaa, jotta kauppatase maiden välillä saataisiin tasapainoisemmaksi. Tuloksena syntyi kauppasota, joka ei ainakaan Kiinan kanssa näytä laantuvan aivan lähiaikoina.

Yhdysvaltalaisen teollisuuden sisällä on syntynyt soraääniä hallintoa kohtaan kauppasodan takia. Esimerkiksi Apple on kirjelmöinyt hallitukselle tulevien tullikorotusten johdosta. IT-jätin pelkona on, että useiden sen tuotteiden hinnat nousevat tullikorotusten takia. Hinnat nousevat joko itse tuotteelle lyötävän tullimaksun takia tai sitten tuotteessa käytetään jotakin komponenttia, jonka tullit nousevat.

Applen mukaan tullit nostavat erityisesti Watch-älykellon, AirPods-kuulokkeiden ja HomePod-kaiuttimen hintaa. Lisäksi tullit vaikuttavat Mac Minin, Apple Pencilin, langattomien hiirien, kosketuslevyjen, suojakuorien, adaptereiden, latureiden ja kaapeleiden hintoihin.


Yhdysvaltojen hallintoa pyydetään hylkäämään suunnitelmansa näitä laitteita koskevien tullimaksujen suhteen. Yhtiön mukaan on hankalaa nähdä miten yhdysvaltalaisen yhtiön ja Yhdysvalloissa myytäville tuotteille lyötävä ylimääräinen tullimaksu edistää hallinnon tavoitteita. Applen mukaan tullit hyödyttävät sen ulkomaalaisia kilpailijoita.

Donal Trump toisti julkisuudessa vaatimuksensa tuotteiden valmistuksen siirtämisestä Kiinasta Yhdysvaltoihin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT