AfterDawn logo

Virtuaalivaluuttamiljardööri osti BitTorrentin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Tiedostonsiirtopalvelu BitTorrent Inc. on myyty lohkoketjuyrittäjä Justin Sunille, uutisoi Variety. Sun tunnetaan parhaien Tron-alustasta ja sen päälle rakennetusta TRX-valuutasta.

Kaupat tehtiin ilmeisesti viime viikolla ja BitTorrent on tiedottanut työntekijöitään omistusmuutoksesta sähköpostitse. Variety ei onnistunut saaman kiinni osapuolten edustajia. Jo toukokuussa verkossa levisi tieto BitTorrentin ympärillä käyvistä keskusteluista ja silloin Sunin nimi nousi esiin mahdollisena ostajana.

Neuvottelut BitTorrentin ostamiseksi alkoivat viime vuoden syyskuussa. Varietyn mukaan Sun allekirjoitti tammikuussa aiesopimuksen BitTorrentin ostamiseksi. Neuvotteluiden aikana BitTorrent haki itselleen muita ostajaehdokkaita, minkä johdosta Sun haastoi yhtiön oikeuteen. Kanne vedettiin kuitenkin pois myöhemmin.


Sunin tavoite on rakentaa "desentralisoitu Internet", joten kryptovaluutta sekä BitTorrent-tiedostonjakelu sopivat tässä mielessä samaan teemaan. Jää kuitenkin nähtäväksi millaisia synenergiaetuja teknologioiden välillä on.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT