AfterDawn logo

LG:n tekoälytuotteet tunnetaan jatkossa ThinQ-nimellä

Matti Robinson Matti Robinson

Erityisesti yhdysvaltalaiset teknologiajätit ovat viimeisten vuosien aikana panostaneet kovasti tekoälyyn, mutta trendi on laajentunut hieman myöhemmin myös Aasiaan. Tästä kertovat esimerkiksi Samsungin Bixby-avustaja sekä Huawein uusi, tekoälypiirillä varustettu Mate 10 -älypuhelin.

Nyt tekoälyn tärkeydestä paasaa puolestaan korelaisvalmistaja LG, joka on kertonut uudesta ThinQ-brändistään. LG:n uusi brändi saapuu markkinoille ensi vuonna ja se tulee kattamaan kaikki kodin tekoälytuotteet.

Niinpä esimerkiksi LG:n televisiot ja jääkaapit, joista löytyy tekoälyä, brändätään 2018 alkaen ThinQ-nimellä. ThinQ-nimen taustalla on yhtiön kehittämä DeepThinQ-tekoälyteknologia, joka esiteltiin alkuvuodesta CES-messuilla. Teknologiaa sovelletaan jatkossa useissa erilaisissa tuotekategorioissa eri tavoin.

Jo nykyisellään LG:llä on tuotteita, joista löytyy SmartThinQ-nimi, mutta uuden brändin myötä yhtiö pyrkii suoraviivaistamaan tekoälybrändäystä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT