AfterDawn logo

Lähes ikuisuusprojekti – Apple kehitti kaiutinta viisi vuotta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

WWDC:ssä esitellyn HomePod-kaiuttimen tarina ei ole alkanut kovin ruusuisesti, sillä Apple joutui viivästyttämään sen markkinoille tuloa tämän vuoden lopulta ensi vuoden alkuun. Bloomberg tietää kuitenkin kertoa, että HomePodin tarina on ollut alkujaankin erittäin kivikkoinen.

Kaiuttimen kehityskaari alkaa itse asiassa vuodesta 2012, joten se on ollut Applen insinöörien mielissä jo hyvissä ajoin ennen kuin Amazon esitteli Echo-kaiuttimensa (2014). Se ei ollut kuitenkaan mukana Applen virallisessa tuotestrategiassa, vaan Mac-tiimin audioinsinöörit kehittivät sitä omalla ajallaan ja omasta halustaan. Tuossa vaiheessa kaiuttimen pääominaisuutena oli mahdollisimman hyvä äänentoisto.

Viiden vuoden aikana HomePod on ehditty kuopata joitain kertoja ja sen kehitys on aloitettu taas uudelleen. Hidas reagointi yhtiön johdon taholta on Bloombergin haastatteleman lähteen mukaan ollut suuri menetetty mahdollisuus.

Parin vuoden tuotekehityksen ja erilaisten kokeilujen myötä HomePod sai Applen sisällä virallisen koodinimen (B238), joten tuote nähtiin vihdoin yhtiön johdossakin kiinnostavana. Missään vaiheessa Applella ei kuitenkaan haluttu viedä HomePodia älykaiuttimen suuntaan, vaikka sitä voidaankin ohjata Sirin avulla. Amazon on taas kehittänyt puheohjauksesta Echon myyntivaltin.


Tälläkin hetkellä Apple markkinoi HomePodia kodin langattomana musiikkitoistimena, jossa Sirin osuus on lopulta melko vähäinen. Jää nähtäväksi riittääkö pelkkä musiikki myymään 349 dollarin kaiutinta, vai pitääkö Applen laajentaa kaiuttimen puheohjausta. Apple yritti aikoinaan myydä Hi-Fi-kaiutinta iPodin lisälaitteeksi, mutta projekti epäonnistui pahoin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT