AfterDawn logo

Google kehitti oman prosessorin – Tekoälylaskentaan jopa 30-kertainen parannus

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Viime keväänä Google kertoi I/O-kehittäjätapahtumassaan kehittäneensä tekoälylaskentaa varten oman TPU-suoritinpiirin (Tensor Processing Unit), jota yhtiö aikoo käyttää TensorFlow-tekoälylaskennan taustavoimana. Teknisiä yksityiskohtia Google on alkanut kertoa piiristä vasta nyt.

Google on käyttänyt TPU-piirejä tekoälylaskennassa jo vuodesta 2015 lähtien, joten yhtiöllä alkaa olla todellista käyttökokemusta piirien hyödyistä ja huonoista puolista verrattuna perinteisempiin CPU/GPU-kombinaatioihin. Googlen mukaan sen piirit ovat tekoälysovelluksissa jopa 15 tai 30 kertaa suorituskykyisempiä kuin nykyiset grafiikkaohjaimet tai suorittimet.

TPU-piirit ovat myös huomattavan paljon energiatehokkaampia: TOPS/watti-mittarilla (teraoperaatiota sekunnissa per watti) mitattuna Googlen piiri on taas 30–80 kertaa tehokkaampi. Mittaukset perustuvat valmiiden tekoälymallien suorittamiseen, joten ne eivät päde jos järjestelmää hyödynnetään uusien tekoälymallien luomisessa / opettamisessa.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT