AfterDawn logo

PS3:n yli kymmenen vuoden taru tulossa päätökseen

Matti Robinson Matti Robinson

Sonyn nykysukupolven konsoli on ollut markkinoilla jo jonkin aikaa, mutta vielä kaupoista löytyvän PlayStation 3:n julkaisusta on aikaa jo yli kymmenen vuotta. Nyt raportit kertovat, että Sony on päättämässä konsolin valmistuksen.

Yli 80 miljoonaa yksikköä myynyt PS3 on uudistunut useamman kerran, mutta sitä edelleen valmistetaan 500 gigatavun mallina. Microsoftin Xbox 360:n kanssa kilpaillut konsoli ei ole enää saanut uusia yksinoikeuspelejä viimeaikoina, mutta pelejä ja päivityksiä sille on kuitenkin tullut.

Myyntimäärissä Xbox 360 ja PS3 päätyvät aivan rintarinnan n. 84 miljoonaan yksikköön. Microsoftin konsolin tuotanto lopetettiin noin vuosi sitten ja oli silloin täyttänyt juuri 10 vuotta.

Alkuperäinen PlayStation 3 saapui markkinoille marraskussa 2006. Sen julkaisu peleihin kuuluivat mm. Ridge Racer 7 sekä Resistance: Fall of Man.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT