AfterDawn logo

Oculusin ohjelmoijaguru haastoi ex-työnantajan oikeuteen 20 miljoonasta

Matti Robinson Matti Robinson

Mikäli tietokonepelien historia on tuttu millään tapaa, niin kellojen pitäisi soida John Carmackin kohdalla. Carmack on yksi legendaarisimmista pelikehittäjistä ja ohjelmoijaguru huippusuosittujen FPS-pelien, kuten Doom ja Quake, taustalla.

Viime aikoina herra on kuitenkin tullut tunnetuksi paitsi Oculusin yhtenä nokkamiehenä, niin myös kiistanalaisen oikeusjutun keulahahmona. Carmackin entinen työnantaja ZeniMax on syyttänyt häntä teknologian varastamisesta siirtyessään virtuaalitodellisuusyhtiö Oculusin palvelukseen.

Jo liki kolme vuotta sitten alkaneet syytökset ovat jatkuneet oikeudessa aivan näihin päiviin asti, mutta vaikka kyseinen oikeusjuttu alkaa olla loppusuoralla, sillä ZeniMax onnistui voittamaan Oculusin oikeudessa ja saamaan osan vaatimistaan korvauksista, niin taistelu osapuolien välillä on kaikkea muuta kuin ohi.


Nyt John Carmack on haastanut ZeniMaxin oikeuteen ja vaatii 22,5 miljoonaa dollaria, jotka yhtiö on hänen mukaansa vielä velkaa 2009 kaupasta, jossa ZeniMax osti Carmackin pelifirma id Softwaren. ZeniMax on pidättäytynyt maksamasta vedoten mm. Carmackin työsopimuksen rikkomuksiin.

Tämän lisäksi Oculus, joka on nykyisin Facebookin omistama, aikoo valittaa hävitystä jutusta, joka johti 500 miljoonan dollarin korvauksiin. ZeniMax on puolestaan vaatinut Rift-virtuaalilasien myyntipannaa rikkomusten johdosta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT