AfterDawn logo

Twitter suoratoistaa e-urheilutapahtumia, ensimmäinen linjoille ylihuomenna

Matti Robinson Matti Robinson

Twitter on ollut ongelmissa viimeisen vuodet. Se ei ole onnistunut kasvattamaan käyttäjämääriään odotetusti ja erityisesti ongelmana on ollut käyntien muuttamien rahaksi. Yhtiöitä on syytetty paitsi heikosta moderoinnista niin myös käyttäjien hiljentämisestä poliittisten näkemysten perusteella.

Twitter onkin viimeaikoina pyrkinyt profiloitumaan myös mediapalveluna, jotta voisi tarjota sisältöä, jonka arvo on mikroviestejä suurempaa. Näistä esimerkkinä viime vuonna oli diili amerikkalaisen NFL-jalkapallon kanssa, jossa Twitter suoratoisti otteluita ilmaiseksi käyttäjilleen.

Nyt yhtiö on tehnyt uusia suoratoistosopimuksia, jotka kattavat yli 15 tapahtumaa. Kyse ei kuitenkaan ole tällä kertaa perinteisestä urheilusta, vaan Twitter tuo käyttäjilleen elektronista urheilua.

Twitterissä esitettäviin peliurheilun turnauksiin kuuluvat mm. ESL One, Intel Extreme Masters sekä ruotsalainen massatapahtuma DreamHack. Ensimmäinen tapahtuma on parhaillaan käynnissä oleva Intel Extreme Masters Katowice. Twitteristä striimiä näkyy 4. ja 5. päivä eli tapahtuman loppukilpailupäivinä 12 tunnin ajan.


Tapahtumaa voi seurata myös tietysti Amazonin omistaman Twitch-palvelun kautta, joka tunnetaan suurimpana e-urheilualustana.

Itse tapahtumien lisäksi ESL toteuttaa Twitterille myös alkuperäissisältöä, johon lukeutuu puolen tunnin lähetys tapahtuman taustoista ja huippukohdista, kertoo Engadget.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT