AfterDawn logo

Intel haluaa eroon McAfeesta – On myymässä tietoturvaliiketoiminnan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Intel yllätti markkinat vuonna 2010 kertomalla aikeistaan ostaa tietoturvayhtiö McAfee yhteensä 7,7 miljardilla dollarilla. Puolijohdejätin laajentuminen tietoturvasektorille ei kuitenkaan sujunut suunnitellusti ja nyt yhtiö on valmis myymään toiminnot pois.

Tietokoneiden myynnin laskusuhdanteen takia Intel on joutunut terävöittämään strategiaansa ja keskittymään tiiviimmin ydinliiketoimintaansa, minkä johdosta yhtiö ilmoittikin irtisanovansa maailmanlaajuisesti jopa 12 000 työntekijää. On siis varsin luonnollista, että Intel harkitsee myös ylimääräisiksi koettujen liiketoimintojen myyntiä.

Tällä hetkellä voi myös olla hyvä aika McAfeen ympärille luodun Intel Security -liiketoiminnan myymiselle. Pääomasijoittajat ovat kiinnostuneet tietoturvasektorista kasvavan IoT-villityksen takia. Lukuisat tietomurrot ovat myös pakottaneet verkkopalveluita miettimään tarkemmin miten ne käsittelevät tietoaineistojaan.


Intelin omistukseen siirtynyt McAfee osti vuonna 2013 suomalaisen Stonesoftin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT