AfterDawn logo

Twitch taistelee botteja vastaan – Nosti kanteita

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Statistiikkaa inflatoivat botit ovat lähes jokaisen yhteisöpalvelun riesa, mutta pelivideoiden striimaukseen erikoistunut Twitch on päättänyt lähteä taistelemaan bottiteollisuutta vastaan tavallista tarmokkaammin. Twitch on haastanut seitsemän bottipalveluja tarjoavaa yritystä oikeuteen.

Bottiyritykset markkinoivat palveluitaan Twitchin mukaan sen käyttäjille epärehellisesti, minkä lisäksi botit vahingoittavat sen liiketoimintaa sekä pelivideoiden ympärille kehittynyttä käyttäjäyhteisöä. Bottien avulla Twitch-käyttäjät voivat kerryttää videoilleen toistokertoja sekä seuraajia, jolloin kyseinen käyttäjä vaikuttaa paljon suositummalta kuin mitä hän todellisuudessa on.

Bottien inflatoimien lukujen avulla käyttäjät voivat yrittää päästä mukaan Twitchin kumppanuusohjelmaan, mitä kautta tehdyistä videoista pääsee kerryttämään rahaa itselleen. Väärin keinoin hankittu suosio myös heikentää aidosti suosittujen käyttäjien videoiden löydettävyyttä.

Twitchin markkinointijohtaja Matthew DiPietro muistuttaa blogikirjoituksessaan, että paras tapa pitää botit palvelun ulkopuolella on kuitenkin se, että Twitchin käyttäjät eivät yksinkertaisesti käytä niitä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT