AfterDawn logo

Zuckerberg vakuuttaa: Facebook ei manipuloi uutislistauksia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Facebook joutui tällä viikolla myrskyn silmään, kun yhteisöpalvelun käyttämän palveluyrityksen entiset työntekijät kertoivat Facebookin antavan tietoisesti vähemmän painoarvoa konservatiivisille uutislähteille Trending Topics -osiossa. Facebook kielsi väitteet, mutta nyt myös Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg otti kantaa uutisointiin.

Zuckerbergin mukaan Facebook käynnisti väitteiden pohjalta tutkinnan, mutta tähän mennessä ei ole tullut ilmi mitään sellaisia tietoja, jotka tukisivat julkisuudessa esitettyjä väitteitä. Zuckerbergin mukaan Facebook on avoin kaikille ideoille, eikä sen tarkoituksena ole yrittää piilotella tiettyyn katsontakantaan liittyviä uutisaiheita.

Alkuperäisten väitteiden mukaan Facebookin Trending Topics -aihealueen kuratoijat yrittivät pitää tietoisesti konservatiiviseen ajatteluun sopivia uutisia poissa näkyvistä, vaikka uutisaiheet olisivatkin olleet suosittuja. Väitteiden mukaan aihealueelle lisättiin myös epäsuosittuja uutisia jos niiden aihe oli sopiva.


Yhdysvalloissa käynnissä olevan presidenttivaalikampanjoinnin takia asiasta on noussut kuuma puheenaihe. Zuckerberg lupasikin kutsua poliitikkoja poliittisen kentän eri laidoilta tapaamiseen puhuakseen asiasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT