AfterDawn logo

Apple Music uudistuu isosti ensi kuussa?

Matti Robinson Matti Robinson

Raportit kertovat, että Applen viime vuonna esittelemä uusi musiikkipalvelu Apple Music tulee uudistumaan merkittävällä tavalla tämän vuoden WWDC-messuilla. Applen musiikkipalvelu ei ole onnistunut halutulla tavalla ja ongelmia sovellusten kanssa on riittänyt, mutta Applen ratkaisut ovat olleet vähissä.

Bloomberg kertoo, että heikko vastaanotto on patistanut Applen työstämään uutta ulkoasua. Ulkoasu onkin ollut palvelun suurin ongelma, vaikka tavallisesti Applen vahvuudet ovat olleet juuri mm. UI-suunnittelussa.

Apple Musicilla on viimeisimpien tietojen mukaan noin 13 miljoonaa käyttäjää, joka on alle puolet Spotifyn maksavista asiakkaista. Apple ei ole myöskään saanut palvelua kasvamaan haluamallaan tavalla alkuinnostuksen ja ilmaisukuukausien loputtua. Palvelulla ei ole tällä hetkellä juuri enempää tilaajia, kuin ensimmäisen kuukauden ilmaistilaajien jälkeen, tosin tällä kertaa he ovat maksavia asiakkaita.


Apple järjestää WWDC-konferenssin Kaliforniassa 13. kesäkuuta alkaen. Tapahtumasta odotetaan lisäksi mm. uusia Mac-julkistuksia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT