AfterDawn logo

Musiikkiala syyttää YouTubea, vaikka kasvoi ensimmäistä kertaa liki 20 vuoteen – kiitos suoratoiston

Matti Robinson Matti Robinson

Ei ole mikään salaisuus, että musiikkiteollisuus ei ole pitänyt suoratoistomusiikista. Suoratoiston tai minkä tahansa uuden palvelumallin syyttäminen musiikkialan ongelmista ei ole vieläkään täysin poistunut. Sylkykuppina on ollut aiemmin niin Napster kuin Spotifykin, ja nyt tulilinjalla on YouTube.

Spotifyn tuottama raha kelpaa luonnollisesti musiikkialan etujärjestö IFPI:lle, kuten tekee myös YouTuben tähän mennessä maksama 3 miljardia dollariakin, mutta silti IFPI:ssä ei olla tyytyväisiä suoratoistopalveluihin, erityisesti YouTubeen. Tämä, vaikka suoratoistomusiikki kantoi 40 prosentin kasvulla teollisuuden plussalle vaikka sekä digitaalisten että fyysisten kopioiden myynti laski maailmanlaajuisesti.

Ensimmäistä kertaa historiassa digitaalinen musiikki ohitti maailmanlaajuisesti myös fyysiset kopiot, kertoo WSJ. Koko ala kasvoi – ensimmäistä kertaa sitten 90-luvun – 3,2 prosenttia.


IFPI:n mukaan ongelma on, että YouTubessa on DMCA-järjestelmästä ja YouTuben poistotoimista huolimatta liian paljon ilmaista musiikkia kuunneltavana. YouTube tarjoaa tietysti nykyisin jo Spotifyn tapaan mainoksettoman ja maksullisen tilauspalvelun.

Lisäksi YouTuben mukaan yhtiö pyrkii monetisoimaan valtaosan ihmisistä, jotka eivät ole kautta historian olleet valmiita maksamaan musiikistaan. Tällaisia ihmisiä on yhtiön mukaan maailman väestöstä jopa 80 prosenttia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT