AfterDawn logo

Microsoft osti joensuulaislähtöisen MinecraftEdun, aikoo laajentaa oppimispeliä entisestään

Sami Koivunen Sami Koivunen

Ohjelmistojätti Microsoft kertoi eilen ostaneensa Joensuussa vuonna 2011 perustetun oppimispeliyrityksen TeacherGaming LLC:n MinecraftEduun liittyvän liiketoiminnan.

TeacherGamingin ovat perustaneet Aleksi Postari, Joel Levin ja Santeri Koivisto. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta IT-tradenomiksi valmistunut Postari vihjasi Karjalaisen tekemässä uutisessa kauppasumman olleen merkittävä.

Firman tulevaisuus on turvattu. Emme julkista kauppasummaa, mutta sen verran voin sanoa, että emme puhu sadoista tuhansista.

Aleksi Postari Karjalaiselle.

Microsoftille MinecraftEdun ostaminen oli järkevää, sillä yhtiö osti Minecraftia kehittäneen Mojangin vuonna 2014 kahdella miljardilla dollarilla. Yhtiö ilmoittikin MinecraftEdun oston yhteydessä aloittavansa uuden Minecraft: Education Editionin kehittämisen. Oppimispeli perustuu MinecraftEduun, mutta sen luvataan jo ensi kesällä tarjoavan uusia ominaisuuksia.


TeacherGaming työllistää tällä hetkellä 15 työntekijää Tampereella ja New Yorkissa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT