AfterDawn logo

iPadiin tulee tuki usealle käyttäjälle – ei kuitenkaan kaikille

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

iPadin yksi pysyvimmistä kritiikin aiheista on ollut laitteesta puuttuva tuki usealle käyttäjälle. Tablettia olisi mukava jakaa esimerkiksi perheenjäsenten kesken niin, etteivät perheen pienimmät pääse käsiksi esimerkiksi vanhempien henkilökohtaisiin tiedostoihin tai sähköposteihin. Tämä on mahdollista tietokoneella, joten miksei se olisi mahdollista myös tabletilla.

Tällaista ominaisuutta Apple ei vielä tarjoa, mutta juuri julkaistu iOS 9.3:n beta-versio antaa toivoa tulevasta. Käyttöjärjestelmäpäivitys sisältää nimittäin tuen usealle käyttäjälle, mutta valitettavasti se rajoittuu iOS 9.3:ssa ainoastaan koulujen käyttöön. Ajatuksena on, että koulun oppilaille ei tarvitsisi ostaa kullekin erillistä tablettia, vaan samaa laitetta voisi käyttää monta oppilasta. Näin koulu säästää laitehankinnoissa pitkän pennin.

Usean käyttäjän tuki toimii ns. roaming-periaatteella eli tiettyyn henkilöön liittyvät tiedot ladataan laitteelle pilvestä. Silloin ei ole väliä millä laitteella kirjaudut, vaan saat aina käsiisi samat tiedot. Tiedot voidaan tietysti tallentaa laitteen välimuistiin, jolloin niiden latautumista ei tarvitse joka kerta odotella.


Kotikäyttäjille usean käyttäjän tuki ei ole saatavilla, ei ainakaan iOS 9.3:ssa. Kuka tietää, vaikka ominaisuus ulotetaan myöhemmässä vaiheessa myös tavallisille käyttäjille. Tekninen ratkaisu siihen on kuitenkin jo olemassa.

iOS 9.3 sisältää myös niin sanotun Night Shift -ominaisuuden. Sen ajatuksena on säätää näytön värilämpötilaa lämpimämmäksi vähentämällä sinisen valon määrää. Tutkimusten mukaan puhelimen, tietokoneen jne. käyttö illalla häiritsee unirytmiä ja syylliseksi on todettu juuri näyttöjen välittämä sininen valo. Paikkatiedon avulla järjestelmä tietää koska aurinko laskee laitteen sijainnissa, joten muutoksen näytön värilämpötilaan voidaan tehdä täysin automaattisesti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT