AfterDawn logo

Suosittu Plex-mediasoitin on nyt ilmainen konsoleille

Matti Robinson Matti Robinson

Jo ensimmäisen Xboxin aikaan suosituksi mediaohjelmistoksi nousseen XMBC:n pohjalle rakennettu Plex on muuttunut ilmaiseksi pelikonsoleilla. Aiemmin maksulliset ominaisuudet ovat nyt kaikkien Xbox 360, Xbox One, PlayStation 3 ja PlayStation 4-käyttäjien käytettävissä, kertoo Engadget.

Itse Plex-sovelluksen lisäksi ohjelmisto tukee Plex-tiedostopalvelimia, joina voi toimia esimerkiksi PC- tai Mac-tietokone. Sovellus toistaa lähes kaiken mahdollisen, mukaanlukien vaativimmat videokoodekit, kuvat ja musiikin.

Yhtiöllä on edelleen tarjolla myös sen maksullinen Plex Pass -lisenssi, joka vaadittiin ennen päivitystä konsolisovellukseen. Plex Pass tarjoaa edelleen offline-synkronointia mobiililaitteisiin, pilvisynkronoinnin, mobiilisovelluksia, trailereita, jne. Maksullista palvelua ei tarvita ydinominaisuuksiin, mutta mikäli premium-palvelulle on tarvetta, niin sen hinta on kuukaudessa 5 dollaria, vuodessa 40 tai elinikäinen jäsenyys 150 dollaria.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT