AfterDawn logo

OneDriven ilmaistilan voi säilyttää nykyisessä – vaatii sivustolla käynnin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Vuosi sitten Microsoft kertoi tarjoavansa OneDriven tilaajille rajattoman määrän tallennustilaa. Iloa ei kuitenkaan kauaa, sillä syksyllä yhtiö kertoi poistavansa rajattoman tilausluokan väärinkäytösten vuoksi.

Käyttäjäkunnan sisällä aiheutti kiukkua myös samassa yhteydessä tiedotettu heikennys OneDriven ilmaistilaan. Ennen Microsoft tarjosi 15 gigatavua ilmaista tallennustilaa, mutta jatkossa määrä olisi vain viisi gigatavua. Muutokset tallennustiloihin aiheutti kapinan ja Microsoftin UserVoice-sivustolla julkaistussa vetoomuksessa vaadittiin parannuksia ilmoitettuihin heikennyksiin. Vetoomuksen puolesta äänesti jopa yli 72 000 käyttäjää.

Käyttäjien palautteeseen on nyt vastattu ja Microsoft on päättänyt tarjota mahdollisuuden niille, jotka haluavat suojautua ilmaistilaan liittyviltä muutoksilta. Vierailemalla tällä sivulla vältyt tulevilta muutoksilta (ilmaistilan määrä säilyy 15 gigatavussa ja säilytät myös 15 gigatavun kamerarullabonuksen). Mikäli sivulla ei käy tammikuun loppuun mennessä, astuvat muutokset voimaan ilmoitetulla tavalla.

4 KOMMENTTIA

Quaoar1/4

Kiitos tiedosta. Itselläni OneDrive on käytössä ainoastaan tärkeimpien (lue: paperikuviksi teetettyjen) valokuvien varmuuskopiointipaikkana. Toistaiseksi viisikin gigaa riittäisi siihen, mutta ei suuremmasta tallennustilasta haittaakaan ole.

hrtf (vahvistamaton)2/4

Pieni tarkennus tuohon äänestäneiden määrään. UserVoicessa jokaisella käyttäjällä on tietty määrä ääniä käytettävissään, joista yhteen palautteeseen voi käyttää 1-3 ääntä. On hyvin todennäköistä, että tässä tapauksessa käyttäjistä suurin osa on antanut tälle palautteelle kolme ääntä. Todellinen äänestäneiden määrä siis on hyvin todennäköisesti pienempi kuin 72 000.

user@org (vahvistamaton)3/4

Jos linkatulla sivulla käy niin silloin ilmeisesti välttyy vuoden ilmaiselta Office 365lta Teran OneDrive tilallalla ?

johtaja594/4

Minulla lukee "132Gt käytettävissä" Muuttuukohan se?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT