AfterDawn logo

Mustan Pörssin toiminta loppuu kokonaan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
5 kommenttia

Kesko on päättänyt lopettaa kokonaan kulutuselektroniikkaan erikoistuneen Mustan Pörssin. Ketjuliiketoiminta lopetettiin jo vuonna 2014, mutta Musta Pörssi jatkoi sen jälkeen toimintaansa verkkokauppana.

Musta Pörssi -verkkokaupan toiminta loppuu tämän vuoden loppuun mennessä. Alennusmyynnistä varastojen tyhjentämiseksi ei ole vielä kerrottu, mutta Mustan Pörssin verkkosivuja kannattanee tarkkailla edullisten joululahjojen toivossa. Mustan Pörssin 11 työntekijälle pyritään löytämään uusia töitä Keskon sisältä.

Vuonna 2008 Kesko perusti uuden Konebox-nimisen kodintekniikkaketjun, jossa yritettiin yhdistää verkkokaupan ja kivijalkamyymälöiden hyvät puolet. Neljä vuotta myöhemmin Kesko ilmoitti lopettavansa Konebox-brändin ja sulauttavansa sen liiketoiminnan Mustaan Pörssiin.

5 KOMMENTTIA

notasheep1/5

No onpa kumma että loppuu, aina ylihintaisia tuotteita ja valikoima ihan surkeaa. Aika uskomatonta että eivät saaneet yhtään henkilöä palkattua joka olisi sanonut heille nämä sanat.

RekookeR2/5

Olen samaa mieltä notasheepin kanssa. Liika kalliita tuotteita, ihan kuin Keskon ruokakaupoissakin. Kauheen kovat katteet.

user@org (vahvistamaton)3/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti notasheep:

Aika uskomatonta että eivät saaneet yhtään henkilöä palkattua joka olisi sanonut heille nämä sanat.


Miten niin ei ole ?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti notasheep:

No onpa kumma että loppuu, aina ylihintaisia tuotteita ja valikoima ihan surkeaa.


Katsot viimeisen jakson tilannetta, niin homma taisi mennä lepoon odottamaan tulevaa, ja edulliset kilpailukykyiset hinnat ei välttämättä sen viimeaikaiseen tehtävään olisi olleet sopivia, vaan päinvastainen.

miiu744/5

Koneboxin hinnat olivat mielestäni kyllä ihan kilpailtuja. Ilmeisesti hallintorakenne oli sitten liian raskas.

qwerty835/5

Konebox oli hinnoiteltu mmitä joskus tutkailin, ihan siedettävälle tasolle. Mustassa Pörssissä en kyllä ole koskaan törmännyt yhteenkään siedettävän oloiseen tuotteeseen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT