AfterDawn logo

Tor käynnisti joukkorahoituskampanjan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Verkkoliikenteen anonymisointiin tarkoitettua Tor-verkkoa kehittävä Tor Project on aloittanut historiansa ensimmäisen "joukkorahoituskampanjan", jonka avulla kaikki halukkaat voivat lahjoittaa dollareita tai bitcoineja hankkeelle.

Tor ei selitä kovin tyhjentävästi mitä joukkorahoituskampanjalla oikein rahoitetaan. Yleensä kohteena on joku tarkkaan rajattu laite tai ohjelmisto, mutta Torin tapauksessa kyseessä tuntuisi olevan hanke kokonaisuudessaan, eikä vain jokin uusi kehitysprojekti. Näin ollen joukkorahoituskampanja vaikuttaa olevan luonteeltaan pikemminkin perinteinen lahjoituskampanja. Tor on ottanut vastaan lahjoituksia pitkään, mutta nyt niitä halutaan kerätä aikaisempaa aktiivisemmin.

Joukkorahoituskampanjaa hahmoteltiin jo viime keväänä, jolloin rahoitusta kerrottiin haettavan palvelun helppokäyttöisyyden lisäämiseksi, jolloin yhä useampi henkilö voisi käyttää palvelua.


Torin tärkein rahoituslähde on ollut ja on edelleenkin Yhdysvaltain hallinnon jakamat avustukset. Hanke tuntuisi kuitenkin haluavan laajentaa rahoituspohjaansa, jottei se olisi liian riippuvainen yhdestä lähteestä. Syitä etäisyyden ottamiseen lienee monia, mutta yksi hyvä syy voi olla se, että Yhdysvallat kieltää Toria ottamasta vastaan lahjoituksia henkilöiltä, jotka elävät "väärillä alueilla".

The Daily Dotin mukaan reilu vuosi sitten eräs henkilö olisi halunnut tehdä huomattavan lahjoituksen Tor Projectin hyväksi, mutta rahoista jouduttiin kieltäytymään. Henkilö eli maassa, jossa Yhdysvaltojen mielestä hallinto tukee terrorismia. Henkilöllä itsellään ei välttämättä ole mitään sidoksia terroristijärjestöihin, mutta siitä ei olekaan kysymys. Yhdysvaltojen näkökulmasta riittää, että henkilö asuu "väärässä maassa".

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT