AfterDawn logo

Bluetooth saa ison päivityksen – kuuluvuus nelinkertaistuu

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Langattomaan Bluetooth-tiedonsiirtostandardiin on tulossa merkittävä päivitys ensi vuonna, kertoo teknologiaa kehittävä Bluetooth SIG -järjestö. Päivityksellä Bluetoothin soveltuvuutta IoT-sovellutuksiin yritetään parantaa entisestään.

Standardiuudistuksen tarkkoja yksityiskohtia ei tässä vaiheessa tietenkään julkisteta, koska sen kehitystyö on edelleen kesken. Valmista tulee kuitenkin ensi vuoden aikana, joten kovin kauaa tietoja ei pantata. Järjestö uskaltautui antamaan kuitenkin pari yleisluontoista kuvausta tulevasta standardista.

Ensinnäkin Bluetooth Smartin kuuluvuusmatka nelinkertaistuu, mikä käytännössä tarkoittaisi sitä, että laitteet pystyisivät kommunikoimaan toistensa kanssa jopa 400 metrin etäisyyden yli. Tiedonsiirtonopeuteen luvataan myös 100 prosentin parannusta ilman virrankulutuksen lisääntymistä. Lisäksi Bluetooth on saamassa ensi vuonna spesifikaatiot niin sanotuille mesh-verkoille, missä useat laitteet voivat olla yhteydessä toisiinsa ilman keskitettyä hubia.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT