AfterDawn logo

Venäjä uhkaa estää pääsyn YouTubeen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
6 kommenttia

Venäjä aikoo estää sen kansalaisilta pääsyn YouTubeen, mikäli nettivideopalvelu ei poista tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia. YouTubella on aikaa reagoida asiassa 27. heinäkuuta saakka.

Kiistaa aiheuttava sisältö koskee televisiokanavayhtiö TNT-Telesetin esittämiä ohjelmia, jotka on luvattomasti lisätty palveluun. YouTubea pyydettiin jo keväällä poistamaan sisällöt, mutta syystä tai toisesta palvelu ei ole reagoinut asiaan mitenkään.

Venäjän viestintäviranomaisen vähän aika sitten tekemän tarkistuksen perusteella sisältöjä ei ole pyynnöistä huolimatta poistettu, minkä johdosta YouTubeen pääsy voidaan estää vuonna 2013 voimaan tulleen tekijänoikeuslain perusteella.

6 KOMMENTTIA

Zunter1/6

Ihme kun Suomessa ei vielä ole kukaan saanut päähänpistoa ja alkanut vaatia YouTuben estämistä. TTVK:n "puolueettoman" tutkimuksen mukaanhan 91% kannattaa piraattisivujen estämistä Suomessa, että enemmistöhän siinä olisi silloin YouTubenkin blokkaamisen puolella.

Olisi hauska nähdä millaista keskustelua/raivoa syntyisi jos Suomessa vaadittaisiin YouTuben estoa.

olegbelov2/6

No ei kyllä yllätä. Nimittäin Googlen totaalinen todellisuudentajunnan puute. Jos kokonainen valtio valittaa siitä, että te olette varastaneet heidän kansalaisilta, niin kannattaisiko kuunnella. Ei Googlen mielestä! Jatkaa vaan samaan tahtia sisällöntuottajien oikeuksien polkemista. Kyllä jos esim. jenkkikanava Fox käskisi Youtubea poistamaan, niin kyllä poistuisi saman tein palvelusta.

Phoenix433/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti olegbelov:

No ei kyllä yllätä. Nimittäin Googlen totaalinen todellisuudentajunnan puute. Jos kokonainen valtio valittaa siitä, että te olette varastaneet heidän kansalaisilta, niin kannattaisiko kuunnella. Ei Googlen mielestä! Jatkaa vaan samaan tahtia sisällöntuottajien oikeuksien polkemista. Kyllä jos esim. jenkkikanava Fox käskisi Youtubea poistamaan, niin kyllä poistuisi saman tein palvelusta.

Kyllä, on täysin loogista eikä ollenkaan ylimitoitettua blokata Youtube, koska siellä on kahden eri sarjan jaksoja nähtävillä. Samalla estetään pääsy monille vaihtoehtoisille uutislähteille sekä kanaville, jotka kritisoivat Venäjän hallitusta. Voi toki olla, että tämä on sattumaa, mutta kyynisesti ajateltuna Venäjä haluaa pitää huolta, että televisio säilyy ensisijaisena informaation lähteenä kansalaisten keskuudessa.

Zeitsei4/6

Tämäpä on loistava tekosyy Venäjällä sensuroida netti mielivaltaisesti. Esim. Googlesta löytyy varmasti 2 kpl laittomia linkkejä, joihin henkilö voi mahdollisesti eksyä, joten ainoa vaihtoehto on sensuroida koko Google.

Miksi ei riitä vain noiden YouTube-videoiden urlien sensurointi? Ja miksi minusta tuntuu, että vaikka videot aikanaa poistuisivat, niin blokki "unohtuu" päälle ikuisiksi ajoiksi.

user@org (vahvistamaton)5/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:

Miksi ei riitä vain noiden YouTube-videoiden urlien sensurointi? Ja miksi minusta tuntuu, että vaikka videot aikanaa poistuisivat, niin blokki "unohtuu" päälle ikuisiksi ajoiksi.

Miten Venäjä voisi sensuroida URLit, Google pystyy poistamaan, tai olemaan poistamatta.
Sulkemista hakemalla on isompi vipuvoima, jos haetaan vauhdittaa toimia, tai jos halutaan rahallista korvausta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Phoenix43:

Kyllä, on täysin loogista eikä ollenkaan ylimitoitettua blokata Youtube, koska siellä on kahden eri sarjan jaksoja nähtävillä. Samalla estetään pääsy monille vaihtoehtoisille uutislähteille sekä kanaville, jotka kritisoivat Venäjän hallitusta. Voi toki olla, että tämä on sattumaa, mutta kyynisesti ajateltuna Venäjä haluaa pitää huolta, että televisio säilyy ensisijaisena informaation lähteenä kansalaisten keskuudessa.

Aivan totta, jotenkin nyt tuntuu että uutisessa jäänyt kertomatta se itse uutinen.

Miksi Google ei ole uutisen mukaan poistanut laitonta sisältöä, se jää arvailuksia.

No moisista tekijänoikeuksista riippumatta, en pienellä kertoimella löisi vetoa, että vapaa kansainvälinen YouTube vuonna 2017 venäjällä vapaasti käytettävissä.

user@org (vahvistamaton)6/6

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT