AfterDawn logo

DVD-myynti häviämässä latauksille ja suoratoistolle

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
9 kommenttia

Elokuvien digitaalisista latauksista ja suoratoistosta on muodostumassa elokuvateollisuudelle merkittävämpi tulonlähde kuin DVD-levyjen myynnistä, kertoo PriceWaterhouseCoopersin tuore tutkimus.

Tutkimuksen mukaan elokuvien digitaalisten jakelukanavien osuuden arvioidaan kasvavan Yhdysvalloissa 9,5 miljardin dollarin arvoiseksi tämän vuoden aikana. Samaan aikaan DVD-myynnin (ja -vuokrauksen) uskotaan putoavan 7,8 miljardiin dollariin.

Toisen käännevuoden ennustetaan olevan myös nurkan takana: PwC:n raportin mukaan suoratoiston ja digitaalisen myynnin arvo nousee vuonna 2017 suuremmaksi kuin elokuvateattereiden lippumyynti (12 miljardia dollaria). Tosin kauas ei jääty nytkään, sillä MPAA:n julkaisemien tietojen mukaan Yhdysvaltojen ja Kanadan teatterimyynti oli viime vuonna 10,4 miljardia dollaria.

Kun digitaalinen myynti ohittaa arvossaan elokuvateatterit, voi se pidemmällä aikavälillä johtaa siihen, että elokuvien julkaisumallikin muuttuu oleellisesti. Nykyisin elokuvat julkaistaan ensin teattereissa ja puolisen vuotta myöhemmin DVD:nä, minkä yhteydessä se tulee myös ladattavaksi. Televisioon ja suoratoistopalveluihin sisällöt tulevat kun DVD-myynti on ohittanut huippunsa. Ehkä tulevaisuudessa elokuvia aletaan julkaista kaikissa kanavissa samanaikaisesti tai kenties ensisijaisesti digitaalisesti.

9 KOMMENTTIA

Lumikki1/9

Totta kai ne häviää, koska ei sieltä kaupasta edes saa kuin viihdeteollisuuden itsensä valikoimia uutuus tuotteita. Jos haluaisit jonkun tietyn elokuvan tai TV-sarjan niin ihan arpapeliä se on että löytyykö sellainen vai ei. Joten jos ei DVD:tä edes myydä kaupoissa niin ei kai niitä kukaan edes osta. Ainoat DVD asiat mitä kaupoista löytyy todennäköisesti on ylihintaiset uutuudet. Jotka makaa siellä hyllyssä vuosia liian korkealla hinnalla kunnes ne lopulta menee poistomyyntiin.

dRD2/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Eikai DVD-leffoja ostettu kivijalkakaupasta enää niiden huippuaikanakaan vaan verkkokaupoista? Tämä siis ihan 110% mutua ja oman tuttavapiirini kulutuskäyttäytymistä katsellen..

user@org (vahvistamaton)3/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Totta kai ne häviää, koska ei sieltä kaupasta edes saa kuin viihdeteollisuuden itsensä valikoimia uutuus tuotteita.

En tiedä jenkkitilanteesta, varmaan vaihtelee paljon.

Jos viihdeteollisuudella tarkoitat DVD levyjen julkaisijoita, niin mitäs muuta ne voisi olla ?
Harrastelijoille sisällön jakeluun on paljon halvempiakin kanavia, eikä ne ole hyllyjä aijemminkaan täyttäneet.

Suomessa ongelma on se että kivijalkakauppa ei ole innokas jakelia, eli "viihdeteollisuus" ei saa helpolla saati halvalla hyllytilaa. Joten jos ei hitti ainesta, niin hylly näkyvyys tulee kohtuuttoman kalliiksi.

Joidenkin mukaan myös myyntiajat on lyhentyneet, se yhdessä sen kanssa että kokonais DVD+BD kysyntä vähentänyt (kysyntää siirtynyt muille medioille), niin haasteellisemmaksi mennyt varastojen hallinta, nopeakaan tilaus systeemi ei auta, koska jos et siltikaan saa heti, niin sama se on tilata verkkokaupasta, saat sen silloin suoraan kotiin.

Erikoisliikkeella voisi olla tekohengityksen mahdollisuus, yhdistelmä, eli online myymäläsaldot verkossa + verkossa tilausmahdollisuus. Jälkimmäinen joutuisi kilpaileen isojen verkkokauppojen kanssa, joten ei helppoa.

Videovuokraamojen toiminnan haasteet on ihan muiden tehokkaampien medioiden ansioita. Jos mietit, haetko ja seuraavanä päivänä paulautat, vai klikkaatko kauokosäädintä.

Lumikki4/9

@dRD

Lainaus:

Ei kai DVD-leffoja ostettu kivijalkakaupasta enää niiden huippuaikanakaan vaan verkkokaupoista? Tämä siis ihan 110% mutua ja oman tuttavapiirini kulutuskäyttäytymistä katsellen..

En nyt tiedä ihan huippuajoista, mutta olet oikeassa että DVD ostot siirtyivät hintojen ja saatavuuden takia verkkokauppohin.

user@org

Lainaus:

Suomessa ongelma on se että kivijalkakauppa ei ole innokas jakelia, eli "viihdeteollisuus" ei saa helpolla saati halvalla hyllytilaa. Joten jos ei hitti ainesta, niin hylly näkyvyys tulee kohtuuttoman kalliiksi.

Sekä että, hyllytila on kyllä rajoitava asia, se pitää paikansa. Mutta myös se että ei saada sinne hyllyyn mitä halutaan rajoittaa eli se jakelija määrittelee aika paljon mitä sinne hyllyyn tulee ja osittain jopa millä hinnalla, eikä kauppa.

Lainaus:

Joidenkin mukaan myös myyntiajat on lyhentyneet, se yhdessä sen kanssa että kokonais DVD+BD kysyntä vähentänyt (kysyntää siirtynyt muille medioille), niin haasteellisemmaksi mennyt varastojen hallinta, nopeakaan tilaus systeemi ei auta, koska jos et siltikaan saa heti, niin sama se on tilata verkkokaupasta, saat sen silloin suoraan kotiin.

Tavallaan juuri noin, mutta onhan se myös pakko mennä sinne verkkokauppaan jos sitä DVD:tä ei edes kivijalkakaupasta saa. Mutta ei sitä aina saa edes verkkokaupasta. Joten onko kyse siitä mitä kuluttaja haluaa vai siitä mitä kuluttaja joutuu tekemään saadakseen haluamansa.

Lainaus:

Erikoisliikkeella voisi olla tekohengityksen mahdollisuus, yhdistelmä, eli online myymäläsaldot verkossa + verkossa tilausmahdollisuus. Jälkimmäinen joutuisi kilpaileen isojen verkkokauppojen kanssa, joten ei helppoa.

Samaa mieltä olen kanssasi eli vaikea tilanne tosiaan. Koska jos ei saa niin pakko se on ottaa sieltä mistä sen saa. Kyse on aina saatavuus, hinta ja toimivuus/laatu. Jos jossain jakelumallissa joku noista asioista ei toimi, minkä tahansa syyn takia, niin silloin se kuluttaja siirtyy sinne missä homma toimii parhaiten.

Lainaus:

Videovuokraamojen toiminnan haasteet on ihan muiden tehokkaampien medioiden ansioita. Jos mietit, haetko ja seuraavanä päivänä paulautat, vai klikkaatko kauokosäädintä.

Osittain olet oikeassa mutta et täysin. Koska kaikki kuluttajat eivät hyväksy stream pohjaista rajoitettua käyttömediaa, vaan he haluavat sen joko latauksena tai fyysisenä ("omistaa"). Mutta suurimaksi osaksi varmaan kuten sanoit. Tarkoitan tällä että älä laita kaikkia kuluttajia samaan muottiin, koska heidän tarpeensa ja halunsa ei aina ole samanlaisia.

Itsekin kuulun siihen ryhmään joka haluaa ladata tai fyysisen asian, eli minulle ei stream kelpaa missään muodossa tai millään hinnalla eli en ota sitä vastaan edes ilmaiseksi.

user@org (vahvistamaton)5/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Sekä että, hyllytila on kyllä rajoitava asia, se pitää paikansa. Mutta myös se että ei saada sinne hyllyyn mitä halutaan rajoittaa eli se jakelija määrittelee aika paljon mitä sinne hyllyyn tulee ja osittain jopa millä hinnalla, eikä kauppa.

En nyt tiedä mitä ogelman ratkaisevaa sinne hyllyyn olisi haluttu, mutta ei saatu?

Julkaisijat valittelee että sinne hyllyyn on vaikea päästä.

Jos mietit jotain Disney klassikko tyyppistä, niin taitaa kiertää, eli pyrkimys on olisi myyntiä niin paljon että kannattaa pitää hyllyssä.

Julkaisijalla luonollisesti iso vaikutus hintaan, sillä siinä pähkittävää mikä toimii. Jos hyllypaikka on kallis, niin voi olla parempi jättää koko kanava väliin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Tavallaan juuri noin, mutta onhan se myös pakko mennä sinne verkkokauppaan jos sitä DVD:tä ei edes kivijalkakaupasta saa. .

Kivijalan osalta varsin haasteellista, jos kivijalan hinta on kovempi vs muut kanavat, niin se karkottaa hintatietoiset. Mutta onko se väärin, ne jotka haluaa fyysisellä medialla kotikaupasta ovat valmiita maksaa, jos eivät niin kivajalkakauppa on turhaa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Osittain olet oikeassa mutta et täysin. Koska kaikki kuluttajat eivät hyväksy stream pohjaista rajoitettua käyttömediaa, vaan he haluavat sen joko latauksena tai fyysisenä ("omistaa"). Mutta suurimaksi osaksi varmaan kuten sanoit. Tarkoitan tällä että älä laita kaikkia kuluttajia samaan muottiin, koska heidän tarpeensa ja halunsa ei aina ole samanlaisia.

Se että jotkut haluaa fillaroida vuokraamoon ja sieltä takaisin, katsoa, ja seuraavana päivänä jälleen sinne vuokraamoon ja sieltä takaisin, kun se joukko ja kerrat vähenee, niin kertaa kohti kustannukset nousee. Mutta valitettavasta se maksuhalukkuus ei rajan jälkeen nouse kustannusten tahtiin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Itsekin kuulun siihen ryhmään joka haluaa ladata tai fyysisen asian, eli minulle ei stream kelpaa missään muodossa tai millään hinnalla eli en ota sitä vastaan edes ilmaiseksi.

Nykyään on paljon vaihtoehtoja, eli siinä mielessä kuluttajalla nykyään leppoisaa. Se ei tietenkään tarkoita että kaikille kaikkea.

Uskon että ns Offline katselu säilyy tärkeänä , media voi tosin vaihtua ja se voi olla silti ns nettipalveluita. Jolloin esim heikkojen yhteyksien päässä asuva, ei fillatoi videovuokraamaan, vaan vapaavalintaiseen nettipisteeseen.

Fyysiseen mediaan yksitoteutus voisi olla että se valmistetaan myymälässä ostopäätöksen jälkeen. Vaatisi isolta toimijalta aikapaljon uskoa asiaan ja sopivan markkinan missä lähtisi sitä tuomaan markkinoille. jotta toimini.

Lumikki6/9

Lainaus:

Julkaisijat valittelee että sinne hyllyyn on vaikea päästä.

Voi hyvinkin olla kuten sanot, mutta se on myös niin että kauppa valittelee että sinne hyllyyn ei saada mitä halutaan. Miten tahansa se on niin kivijalkakauppa ei toimi kuluttajalle lähes olenkaan.

Lainaus:

Kivijalan osalta varsin haasteellista, jos kivijalan hinta on kovempi vs muut kanavat, niin se karkottaa hintatietoiset. Mutta onko se väärin, ne jotka haluaa fyysisellä medialla kotikaupasta ovat valmiita maksaa, jos eivät niin kivajalkakauppa on turhaa.

Muuten ollaan jo aika samoissa tässä, mutta ei se karkoita vain hintatietoiset vaan jos tuotetta ei saa niin eihän sitä edes voi ostaa.

Lainaus:

Fyysiseen mediaan yksitoteutus voisi olla että se valmistetaan myymälässä ostopäätöksen jälkeen. Vaatisi isolta toimijalta aikapaljon uskoa asiaan ja sopivan markkinan missä lähtisi sitä tuomaan markkinoille. jotta toimini.

Voi hyvinkin olla että tätä se tarvitsi koska homma ei nykyään kivijalkakaupassa oikeasti toimi. Jos se hoidettaisiin toisella tavalla niin ehkä sen saisi toimimaan. Voisi olla jopa DVD ja Blu-ray automaatteja joissa valitaan se mitä halutaan ja se laite tekee sen asiakkalle maksua vastaan.

user@org (vahvistamaton)7/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

Julkaisijat valittelee että sinne hyllyyn on vaikea päästä.

Voi hyvinkin olla kuten sanot, mutta se on myös niin että kauppa valittelee että sinne hyllyyn ei saada mitä halutaan.

Puhut varmaan Suomesta, en silti tiedä mihin valitteluun viittaat.

Sitä en epäile etteikö kauppa käypää korvausta vastaan pitäs hyllyssä vaikka mitä, se sitten toinen mistä maksajat.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

mutta ei se karkoita vain hintatietoiset vaan jos tuotetta ei saa niin eihän sitä edes voi ostaa.

Jos jäljelle jää muutama maksuhaluton foliohattu, niin tarjouslaarien tyhjettyä he jäävät luonollisesti ilman.

Sitä voi myös miettiä tarvitaanko Suomen kaltaisessa maassa kivijalkakauppaa elokuvamedian myyntiin, aika näyttää kuoleeko lähes vinyyli tasolle, vai miten käy.

Lumikki8/9

Lainaus:

Puhut varmaan Suomesta, en silti tiedä mihin valitteluun viittaat.

Sitä en epäile etteikö kauppa käypää korvausta vastaan pitäs hyllyssä vaikka mitä, se sitten toinen mistä maksajat.

Jos jäljelle jää muutama maksuhaluton foliohattu, niin tarjouslaarien tyhjettyä he jäävät luonollisesti ilman.

Sitä voi myös miettiä tarvitaanko Suomen kaltaisessa maassa kivijalkakauppaa elokuvamedian myyntiin, aika näyttää kuoleeko lähes vinyyli tasolle, vai miten käy.

Suomesta puhun. Eihän se voi olla mitenkään mahdollista että viihdeteollisuus töpeksii omissa jakeluketjoissaan ja hinnoitteluissaan. On se niin hienoa että joku tietää kuluttajien puolesta miten kuluttajat haluavat tuotteensa ja mitä tuotteita. Joku kuluttaja jos uskaltaa sanoa eriävän mielipiteen asiassa niin ne on vain folihattuja ja köyhiä jne.. Loistava asenne hoitaa liiketaloutta.

user@org (vahvistamaton)9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

On se niin hienoa että joku tietää kuluttajien puolesta miten kuluttajat haluavat tuotteensa ja mitä tuotteita. Joku kuluttaja jos uskaltaa sanoa eriävän mielipiteen asiassa niin ne on vain folihattuja ja köyhiä jne.. Loistava asenne hoitaa liiketaloutta.

Nyt kai kyse siitä että kanavia ja medioita on enemmän kuin koskaan aijemmin, ja eli kyse siitä että kuluttajat on tehneet valintoja.

Julkaisijat on tehneet virhearvioita, siitä tuskin epäilystä, moni niistä usko pidempään optisen median (mm DVD) pysymiseen kivijalassa ja ainakin osa sen myös haluaisi jatkuvan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT