AfterDawn logo

Apple Jony Ive: Emme kilpaile luksuskelloja vastaan

Matti Robinson Matti Robinson

Applen johtavat design-gurut Jony Ive ja Marc Newson ovat matkustaneet muotimaailman nähtävillä esittelemässä yhtiön uutta älykelloa. Milanossa Apple Watchille esiteltiin uusia hihnoja ja nyt kaksikko oli Voguen Suzy Menkesin kyselytunnilla.

Luksustavaroiden Condé Nast International Luxury Conference -tapahtumassa Italian Firenzessä haastatellut herrat kertoivat, etteivät he näe Apple Watchia luksustavarana. Iven mukaan Apple ei ajattele laitettaan samalla tavalla kuin luksusmerkit vaikkapa käsilaukkuja. Hänen mukaansa tarkoituksena on vain luoda kauniita ja hyödyllisiä laitteita.

Ive nuoleskelee luksuskonferenssin kuulijoita vertauksella iPhoneen. Hänen mukaansa, kun iPhone luotiin kaikki inhosivat puhelimiaan, mutta kun Apple Watch luotiin kaikki rakastivat olemassa olevia (ei älyllisiä) kelloja. Näin ollen yhtiö ei hallunnut kilpailla aiempia kellovalmistajia vastaan, vaan ainoastaan luoda hyvän laitteen ranteeseen.


Noin 12 minuutin mittaisella haastatteluvideolla Jony Ive ja Marc Newson puhuvat erityisesti älykellonsa suunnittelusta ja muotoilusta, mutta vastaavat myös mm. Menkesin kysymykseen siitä, että viekö Apple pienten luksusvalmistajien asiakkaat erityisesti yli 10 000 dollarin kultaisella versiolla.

Hieman huvittavaa on kuunnella kuinka Jony Ive kiistää, että tarkoituksena olisi kaapata osa luksuskellomarkkinoista, joka varmasti on ollut tarkoituksena, kun huippukallis luksusversio kellosta luotiin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT