AfterDawn logo

Apple pystytti salaisen autoiluun liittyvän laboratorion

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Apple on koonnut yhteen salaisen autoiluun liittyvän kehityslaboratorion ja rekrytoi sitä varten johtajia autoteollisuuden piiristä, kertoo Financial Times (maksumuuri).

Laboratorio on ollut toiminnassa viime syksystä lähtien, joten tältä suunnalta tuskin kuullaan mitään uutisia lähitulevaisuudessa. On melko tavanomaista, että teknologiayhtiöt luovat erityisiä tutkimushankkeita, mutta niiden lopputulokset eivät kuitenkaan päädy markkinoille saakka. Autovalmistajien tutkimus- ja kehitysjohtajien houkuttelu kuitenkin osoittaa, että Apple on kohtalaisen tosissaan autohankkeensa kanssa.

Applelle on jo siirtynyt muun muassa Mercedez-Benzin Pohjois-Amerikan tutkimus- ja kehitysyksikön entinen johtaja Johann Jungwirth. LinkedIniin syötettyjen tietojen perusteella hän on työskennellyt Applella syyskuusta 2014 lähtien Mac-tietokoneiden kehityksessä. Jungwirth on ollut Daimlerin palveluksessa lähes 18 vuoden ajan, joten hän tuskin on yht'äkkiä päättänyt alkaa rakentaa tietokoneita.


Financial Times ei osannut sanoa mikä Applen autoilulaboratorion tarkka toimenkuva on. Niin sanottu tylsä vaihtoehto on, että kehitystoiminta liittyy vuonna 2014 markkinoille tuotuun CarPlay-järjestelmään, joka laajentaa iPhonen käyttöjärjestelmän autojen keskikonsolinäyttöihin. Laboratoriossa voidaan myös tietysti tehdä pohjatyötä Applen omalle autolle – tai sitten jotakin näiden kahden väliltä.

Kaliforniassa on viime aikoina tehty paljon havaintoja autosta, jonka katolle on kiinnitetty monimutkainen kamerajärjestelmä. Viranomaistietojen mukaan kyseinen auto olisi liisattu Applelle. Joidenkin mielestä kyseessä voisi olla ns. Street View -kuvausauto, mutta toiset näkevät siinä itsestään ajavan auton prototyypin.

Tällä viikolla eräs Applen työntekijä vinkkasi Business Insiderille Applen autoprojektista, joka voisi laittaa jauhot suuhun sähköautovalmistaja Teslalle.

San Francisco Chronical kertoi vuosi sitten Applen yritysostoista vastaavan Adrian Perican ja Teslan toimitusjohtaja Elon Muskin tavanneen vuonna 2013. Musk vahvisti tapaamisen, mutta ei kertonut mistä tapaamisessa oli kyse.

1 KOMMENTTI

raven0ak1/1

apple auto ja applemapit ohjastaa sitä:) sillon tulee tilanne jossa evoluutio poistaa turhia palikoita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT