AfterDawn logo

Netflix myönsi: "Piraattien Netflix" on uhka

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

"Piraattien Netflixiksi" kutsuttu Popcorn Time -palvelu näyttäisi olevan lempinimensä mittainen, sillä Netflix nosti sen sijoittajille suunnatussa kirjeessä keskeisimpien kilpailijoiden joukkoon.

Popcorn Time on TV-sarjojen ja elokuvien katsomiseen tarkoitettu suoratoistopalvelu, joka lataa esittämänsä sisällön BitTorrent-verkosta. Palvelun käyttö on tehty yhtä yksinkertaiseksi kuin Netflixin, mistä sille on keksitty edellä mainittu liikanimi.

Netflix toteaa kirjeessään, että piratismi on yksi sen suurimmista kilpailijoista ja Popcorn Timea pidetään uhkana erityisesti Alankomaissa. Netflix viittaa Google Trendsin tietoihin, jonka keräämien hakutilastojen perusteella Netflix ja Popcorn Time ovat maassa yhtä kiinnostavia. HBO:n suoratoistopalvelusta ei olla maassa yhtä kiinnostuneita.


Suomessa Popcorn Time ei Google Trendsin perusteella tunnu olevan yhtä kovassa huudossa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT