AfterDawn logo

Viime vuoden kohutuin elokuva ilmestyy tällä viikolla Netflixissä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Viime vuoden lopulla paljon pöhinää mediassa aiheuttanut The Interview -elokuva ilmestyy Netflixiin 24. tammikuuta. Valitettavasti kohuelokuva on nähtävissä vain Yhdysvalloissa ja Kanadassa, joten eurooppalaisten asiakkaiden on käytettävä vippaskonsteja nähdäkseen Pohjois-Korea-aiheisen komedian.

Suosittuja keinoja kiertoo Netflix-sisällöille asetetut maarajoitukset ovat esimerkiksi välityspalvelimet ja VPN-yhteydet, joiden ansiosta Suomessa asuva käyttäjä saa verkkoliikenteen näyttämään siltä, että se tulisi Netflixiin jostakin toisesta maasta.

Sony Picturesia vastaan tehdyn tietomurron ansiosta The Interview nousi viime vuoden lopulla kaikkien huulille. Elokuva sai ensi-iltansa joulun jälkeen ja on tuottanut tähän mennessä noin 46 miljoonaa dollaria. Valtaosa tuloista on kertynyt digitaalisia jakelukanavien kautta ja elokuvateattereiden osuus on vain kuusi miljoonaa dollaria.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT