AfterDawn logo

Googlen älylasit tulevat myyntiin ensi vuonna

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Googlen vuonna 2012 esittelemien Glass-älylasien kuluttajaversio lanseerataan ensi vuonna, kirjoittaa Wall Street Journal. Alkuperäisen aikataulun mukaan lasien olisi pitänyt tulla markkinoille jo tänä vuonna. Myöhästymisen takia Googlen on jo epäilty kuopanneen hankkeen.

Wall Street Journalin lähteiden mukaan Google olisi vaihtanu laseissa käytetyn Texas Instrumentsin suorittimien Intelin valmistamaan piiriin. Jutussa ei kerrottu tarkemmin mistä Intel-suorittimesta on kyse. Viime kesänä Google tuplasi lasien keskusmuistin määrän kahteen gigatavuun.

Intelin suunitelmissa on markkinoida Googlen lasien käyttösovelluksia erityisesti työtehtävissä. Silmille asetettavan näytön ja kameran avulla työntekijällä on jatkuvasti pääsy informaatioon, vaikka hän tekisi käsillä samalla jotakin muuta. Markkinoita voisi löytyä esimerkiksi sairaaloista, rakennusalalta, tehtaiden kokoonpanolinjastoilta sekä järjestyksenvalvonnasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT