AfterDawn logo

Xbox Onen tuleva päivitys parantaa mediasoitinta ja tuo Suomen tv-oppaat konsolille

Juha Tuppi Juha Tuppi

Xbox One -pelikonsolin virallinen Suomen-julkaisu näkyy myös tulevassa päivityksessä: ensi kuussa konsolin omistajat voivat viimein nähdä suomalaisten tv-kanavien ohjelmaoppaat Xboxilla ja SmartGlass-sovelluksessa.

Microsoftin Larry Hryb paljasti eilen blogikirjoituksessaan osan lokakuun Xbox One -päivityksen sisällöstä. Yhtiön myönnyttyä tuomaan tuorein konsolinsa markkinoille myös ilman Kinect-kameraa on varmasti aiheuttanut Xbox-tiimille ylimääräistä päänvaivaa, sillä osa konsolin toiminnoista oli alun perin suunniteltu käytettäväksi Kinectin avulla. Microsoft on kuitenkin paikkaillut tilannetta pikku hiljaa Xbox-päivityksiensä myötä siirtämällä Kinectin toimintoja myös konsolin peliohjaimelle.


Tuorein päivitys tuo taas Kinectittömän konsolin pari askelta lähemmäksi Kinect-kameralla varustettua versiota. Xbox Onen nappaustoiminto, jolla voi tuoda useamman sovelluksen samanaikaisesti näytölle, on saanut käyttäjien toivomuksien pohjalta pikavalinnat kaverilistoille, viesteille, pelimateriaalin tallentamiselle, kellonajalle sekä jäljellä olevalle akkukestolle. Lisäksi Xbox-painikkeen tuplapainallus tulee avaamaan pikavalikon, jonka kautta voit avata tai sulkea napattuja sovelluksia sekä vaihtaa näkymää käynnissä olevan pelin ja napatun sovelluksen suhteen.

Xbox Onen lokakuun päivitykseen on myös saapumassa sen mediasoittimelle luvattu DLNA- ja MKV-tuki. Pian siis voit suoratoistaa Xboxin mediasoittimessa materiaalia kotipalvelimilta ja laitteilta, jotka tukevat DLNA-protokollaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT