AfterDawn logo

Venäjä saamassa huomenna uuden kansallisen hakukoneen

Juha Tuppi Juha Tuppi

Venäjän hallitus on viime aikoina vaikuttanut kiristävän otettaan maan tietoliikenteestä, ja tuorein toimenpide tällä saralla on ilmeisesti pyrkimys rajoittaa riippuvuutta ulkomaalaisista hakupalveluista.

Business Insider raportoi tänään Venäjän hallituksen omistaman kansallisen teleoperaattorin Rostelecomin julkistavan huomenna uuden hakukoneen nimeltä Sputnik. Palvelusta odotetaan haastajaa muun muassa Yandexille sekä Googlelle Venäjällä.

Palvelun julkaiseva teleoperaattori Rostelecom suunnittelee Sputnikista oletuspalvelua tietohakuja varten valtion yrityksille sekä hallituksen ministeriöille. Joidenkin näkemysten mukaan Sputnik tullaan rajoittamaan ainoastaan hallituksen omistamien instanssien käyttöön, missä tapauksessa sen mahdollisuudet haastaa esimerkiksi Google Venäjällä vaikuttavat olemattomilta.


The Moscow Timesin mukaan Rostelecom on sijoittanut Sputnikiin noin 42 miljoonaa dollaria. Lähde kertoo myös ajatuksen Sputnikista syntyneen vuoden 2008 Georgian sodan tiimoilta: Venäjän hallitus ei ollut tuolloin tyytyväinen tapaan jolla sodasta uutisoitiin tietopalveluissa, joten se halusi enemmän oman linjansa mukaisen hakukoneen.

Kävi miten kävi, Sputnik-hakupalvelu vaikuttaa jatkavan Venäjän hallituksen viimeaikaista linjaa, jonka perusteella se pyrkii ottamaan haltuunsa tietoliikennettä Venäjällä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT