AfterDawn logo

Videopeleihin perustuvalla elektronisella urheilulla jo yli 71 miljoonaa katsojaa vuonna 2013

Juha Tuppi Juha Tuppi
1 kommentti

Elektroninen urheilu (eSports) kasvattaa vakaasti suosiotaan maailmalla ja houkuttelee nimekkäitä sponsoreita.

Elektronisen urheilun tapahtumat keräsivät viime vuoden aikana maailmanlaajuisesti jo yli 71 miljoonaa katsojaa, paljastaa markkinointidatayritys SuperDatan tuore raportti. Yleisömäärä vaikuttaa karkeasti ottaen tuplaantuneen joka vuosi vuodesta 2010 lähtien. Myös tapahtumien palkintosummat ovat yli kolminkertaistuneet neljän viimeisen vuoden aikana: vuonna 2013 elektronisen urheilun tapahtumien palkintoina jaettiin 25 miljoonaa dollaria, joista yli 2,8 miljoonaa kuului kansainvälisen DotA 2 (Defense of the Ancients) -kilpailun palkintopooliin. Eniten yleisöä keräsi viime vuonna League of Legends-verkkopelin maailmanmestaruuskisat, joita seurasi yhteensä 32 miljoonaa katsojaa.


Pelaamisen sosiaalisen ulottuvuuden korostuminen näkyy myös peleihin liittyvissä palveluissa, kuten esimerkiksi Twitch-suoratoistopalvelussa, jolla oli lähteen mukaan viime vuonna 45 miljoonaa uniikkia käyttäjää jotka katsoivat yhteensä 2,4 miljardia tuntia pelitallenteita.

Kisat kiinnostavat myös pelitaloja: esimerkiksi Riot Games, Wargaming, Valve ja Ubisoft ovat lähteen mukaan satsanneet markkinointiin elektronisen urheilun tapahtumissa. Lisäksi suuret sponsorit kuten Coca-Cola ja Intel ovat pyrkineet tavoittamaan nuorten miesten kohderyhmää kilpailupelaamisen kautta.

SuperData ennustaakin League of Legendsin pelaajakannan kasvavan vielä tänä vuonna 76 miljoonaan ja ensi vuonna jopa 94 miljoonaan aktiiviseen pelaajaan, kun taas suositun World of Tanks -nettipelin tämän vuoden liikevaihdoksi povataan yli puolta miljardia dollaria.

1 KOMMENTTI

ArttuH5N11/1

Itsekin olen elektronisesta penkkiurheilusta innostunut. Korealaisen Arirang-kanavan kautta tutustuin lajiin (mitä lie CS-kopiota pelasivatkaan, Star Craftin lisäksi) ja huomasin sen vähintään yhtä jännittäväksi kuin tavallisen urheilun. Vielä en ole päässyt mukaan näihin suurimpiin tekijöihin (LoL, DotA), mutta AoE2-pelejä seuraan erittäin suurella innolla. AoE2-yhteisö on myös mahtavan vastaaottavainen uusille tulokkaille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT