AfterDawn logo

Facebookin kasvojentunnistusteknologia jo lähes ihmisen tasolla

Juha Tuppi Juha Tuppi
4 kommenttia

Facebook on tutkinut ja kehittänyt pitkään omaa kasvojentunnistus-teknologiaansa. Viimeisimmän raportin perusteella menetelmä lähentelee jo ihmisen tasoa tunnistuksen tarkkuudessa.

MIT Technology Review uutisoi eilen Facebookin tuoreimmasta kasvojentunnistusteknologiaa koskevasta julkaisusta. Projekti tunnetaan nimellä DeepFace ja se hyödyntää tekoälyä, joka kykenee tunnistamaan toistuvia elementtejä ja kaavoja valtavasta määrästä dataa. Ohjelmisto pyrkii tunnistamaan tietyt kasvot eri kuvista niiden asennosta riippumatta sen sijaan että se yhdistäisi yhdessä kuvassa esiintyvät kasvot niihin liittyviin tietoihin - tutkijoiden mukaan projektia pitäisikin ennemmin luonnehtia kasvojen varmentamiseksi kuin tunnistamiseksi.

Kasvojen varmentaminen tapahtuu luomalla ensin 3D-malli kasvoista yhden kuvan perusteella ja kääntämällä mallinnetut kasvot katsomaan suoraan eteenpäin. Tämän jälkeen se luo kasvojen piirteiden pohjalta vertailutietokannan, jolle se pyrkii etsimään vastaavuuksia muista kuvista. Riittävä määrä vastaavuuksia tarkoittaa sitä, että kyseessä on todennäköisesti samat kasvot. Tuoreimman raportin mukaan tekoäly kykenee jo 97,25 prosentin onnistumistarkkuuteen riippumatta kuvan valaistuksesta tai kasvojen asennosta kuvassa - mikä on todella hämmästyttävä suoritus ottaen huomioon, että ihminen tunnistaa kasvot kuvista 97,53 prosentin onnistumistarkkuudella.


Facebookin julkaisema DeepFace-tutkimusraportti löytyy kokonaisuudessaan täältä.

4 KOMMENTTIA

Phoenix431/4

Ihmisen aivot varmaan toimivatkin suunnilleen samalla tavalla? Nähtyämme kasvot me muodostamme niistä päähämme kolmiulotteisen kuvan (vaikkei oltais nähty kasvoja kokonaan), jonka avulla samat kasvot voidaan tunnistaa, vaikka ne nähtäisiin eri kuvakulmasta.

Mauriland2/4

Facebook siis ei ole kehittänyt tota vaan jatkanut siitä kun osti ko. ohjelmistoa kehittävän yrityksen :D

Vapaakoodari3/4

Kuvassa näkyi aidantolppa ja FB kyseli että kukas kuvassa on?

Michelola4/4

mullakin aina välillä ilmestyy näitä ehdotuksia kuviin milloin mistäkin objekteista, ja ihmisten tapauksessa arvaus on aina täysin väärä ja aiheuttaa lähinnä huutonaurua

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT