AfterDawn logo

Miljoonan pelaajapisteen raja rikki Xbox Livessä

Juha Tuppi Juha Tuppi

Microsoftin Xbox Live sisältää pelaajapistetoiminnon (Gamerscore), joka pitää lukua käyttäjän pelinsisäisistä saavutuksista tienaamista pisteistä. Miljoonan pisteen raja rikkoutui ensimmäistä kertaa Xboxin historiassa tänä aamuna.

Muun muassa TechCrunch raportoi tänään nimimerkillä Stallion83 tunnetun Raymond Coxin konsolipelihistoriallisesta saavutuksesta. Xbox Liven pelaajapistetoiminto seuraa Microsoftin Xbox 360- ja Xbox One -pelikonsolien peleissä tehtyjä saavutuksia, jotka palkitsevat pelaajan eri pistemäärillä riippuen saavutusten haastavuudesta. Lähteen mukaan jokaisesta pelistä voidaan saada maksimissaan tuhat pelaajapistettä, tosin lisäosat saattavat tuoda peleihin uusia saavutuksia metsästettäviksi kasvattaen mahdollista maksimipistemäärää.

Tältä pohjalta onkin selvää, että hyvin harva kykenee saavuttamaan edes satojen tuhansien pelaajapisteiden saldoa. Yli 80 miljoonasta maailmanlaajuisesti myydystä Xbox 360- ja Xbox One -konsolista huolimatta vain alle 200 pelaajan tiedetään saavuttaneen 500 000 pelaajapisteen rajan. Coxin suoritus vaatikin merkittävää omistautumista ja sinnikkyyttä: miljoonan pisteen keräämiseen kului häneltä kahdeksan vuotta. Osaltaan tilanteeseen vaikuttivat myös pelien julkaisut, sillä miljoonan pisteen saavuttaminen tuli mahdolliseksi vasta viime aikoina - aikaisemmin pelejä ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi pisteiden kartuttamiseksi.


Cox rikkoi ennätyksen pelaamalla Xbox Onelle tällä viikolla julkaistua Titanfall-peliä.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT