AfterDawn logo

Twitterin kaataneesta Oscar-selfiestä tuli nopeasti palvelun historian uudelleentwiitatuin

Sami Koivunen Sami Koivunen

Tämän vuoden Oscar-gaalaa juontanut Ellen DeGeneres kokosi gaalan aikana joukon elokuvatähtiä ympärilleen ja jakoi tilanteesta otetun selfien Twitterissä tavoitteenaan rikkoa Barack Obaman vuonna 2012 asettaman ennätyksen Twitterin historian uudelleentwiitatuimmasta viestistä.

DeGeneresin selfie-kuvassa esiintyvät muun muassa Bradley Cooper, Jennifer Lawrence, Jared Leto, Brad Pitt, Angelina Jolie ja Kevin Spacey. The Vergen mukaan Samsung Galaxy Note 3:lla otettu kuva saavutti tavoitteen kaikkien aikojen uudelleentwiitatuimmasta viestistä jo puolessa tunnissa ja määrä kasvaa edelleen. Edellisen ennätyksen omistanutta Obaman uudelleenvalintatwiittiä oltiin Oscar-gaalan aikaan uudelleentwiitattu alle 800000 kertaa.


Todennäköisesti twiitistä seurannut käyttäjäpiikki selittää myös Twitteriä samaan aikaan vaivanneet tekniset ongelmat, joista palkinnot jakava Yhdysvaltain elokuva-akatemia ottikin kunnian itselleen. DeGeneres vahvisti myös Oscar-lähetyksen aikana saaneensa viestin Twitteriltä, jossa kerrottiin selfien aiheuttaneen käyttökatkon palveluun.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT