AfterDawn logo

Megaupload-ratsia olikin laillinen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Valitustuomioistuimen tuoreen päätöksen mukaan internetyrittäjä Kim Dotcomin kartanoon tehty ratsia oli laillinen. Aiemmin oikeus katsoi ratsian laittomaksi, koska etsintäluvassa ei määritelty tarpeeksi tarkasti miksi kotietsintä suoritetaan.

Vaikka yleinen syyttäjä oli samaa mieltä siitä, ettei kotietsintälupa ollut kaikilta osin täydellinen, valitti hän oikeuden päätöksestä valitustuomioistuimeen, jonka mielestä ratsia oli laillinen. Oikeuden mukaan poliisi ei olisi kuitenkaan saanut takavarikoida elektronisia laitteita ratsian yhteydessä. Poliisi otti tietokoneita, kiintolevyjä ja muita laitteita haltuunsa kaikkiaan 135 kappaletta. Lisäksi poliisi takavarikoi palvelimia, joissa oli 150 teratavun edestä dataa.

Valitustuomioistuin oli myös sitä mieltä, että etsintäluvassa oli puutteita, mutta ne eivät olleet niin merkittäviä, että lupa olisi aiheellista mitätöidä. Dotcomin asianajajat harkitsevat asian viemistä korkeimpaan oikeuteen.


Kotietsinnän laillisuuden lisäksi Uuden-Seelannin oikeusjärjestelmä joutuu puntaroimaan maan GCSB-vakoiluviraston toimintaa tapauksessa. On paljastunut, että virasto luovutti Dotcomin tietoja yhdysvaltalaisille viranomaisille jo ennen ratsiaa. Dotcom vaatii tapauksen johdosta kuuden miljoonan dollarin korvausta.

1 KOMMENTTI

tataka1/1

Tottakai valtion mielestä laillista, samalla tavalla natsi saksassa juutalaisten, homojen yms joukkotuhonta oli laillista kuten myös nykyisen venäjän homojen sorsiminen on laillista, kysykää vaikka putinilta.

Mutta se on sitten eri asia mitä muut kuin päättäjät ovat mieltä asiasta, onko se laillista vai tietyn henkilön/ryhmän ihmisoikeuksien loukkaamista, mitä tämä dotcominkin tapaus on esim yksityisyyden loukkaus ilman painavia perusteita

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT