AfterDawn logo

Western Digital hyödyntää laserkuumennusta viisinkertaistaakseen tallennuskapasiteetin

Juha Tuppi Juha Tuppi
4 kommenttia

Western Digital demonstroi tänään lämpötehostettua magneettista tallennusta (heat-assisted magnetic recording, HAMR) kiinalaisilla messuilla. Yhtiön mukaan menetelmä mahdollistaa tiedontallennustiheyden viisinkertaistamisen.

ComputerWorld raportoi Western Digitalin teknologiaosaston varapuheenjohtajan tohtori William Cainin esitelleen messuilla HAMR-teknologiaan perustuvalla 2,5 tuuman kovalevyllä varustettua PC:tä. Valmistaja seuraa näin menetelmän hyödyntämisessä sen kehittäjän Seagaten jalanjäljissä, joka on luvannut teknologiaan perustuvat kovalevyt myyntiin vuonna 2016. Myös TDK on esitellyt HAMR-kovalevyjä.

HAMR-menetelmässä kovalevyn tallennuspintaa kuumennetaan laserilla magneettisen tallennuksen aikana, jolloin databitit kutistuvat ja uratiheys kasvaa. Menetelmä hyödyntää myös nanoputkiin perustuvaa voitelua, jonka avulla lukupää voidaan viedä lähemmäksi tallennuspintaa luku- ja kirjoitusominaisuuksien parantamiseksi.

Tämän hetken tiiviimmät kovalevyt kykenevät tallentamaan 750 gigabittiä tuumalle. HAMR-menetelmän avulla on teoriassa mahdollista tallentaa neljä terabittiä dataa neliötuuman kokoiselle alueelle. Muita lupaavia menetelmiä tallennuskapasiteetin kasvattamiseksi ovat BPM (bit-patterned magnetic recording) ja SMR (shingled magnetic recording).

4 KOMMENTTIA

Kiedis1/4

Quote:

Tämän hetken tiiviimmät kovalevyt kykenevät tallentamaan 750 gigabittiä tuumalle. HAMR-menetelmän avulla on teoriassa mahdollista tallentaa neljä terabittiä dataa neliötuuman kokoiselle alueelle

Neljä terabittiä tietylle alueelle? Anteeksi nyt, mutta voisiko joku selventää, mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Miten voidaan puhua tallennusalueen/-tiheyden ja tallennuskapasiteetin yhteydessä terabiteistä, joka tietääkseni viittaa lataus-/tallennusnopeuteen? Liekö tarkoitettu tavuja bittien sijaan?

Roerr2/4

Originally posted by Kiedis:

Vissiin tavuja haetaan, mutta bitti on myös määrän mitta kuten tavukin, eikä pelkästään nopeuden mitta.

H4X0R-X3/4

Originally posted by Roerr:

Bitti on tietotekniikan perusyksikkö, joka tarkoittaa yhtä ykköstä tai nollaa. Taas tavu on tapa esittää tiedon määrää tallennustavasta riippumattomassa muodossa. Optimaalisessa tallennus/lähetystavassa 8 bittiä on yksi tavu (pl. ikivanhat tietojärjestelmät).

Esimerkiksi internetin nopeuden ilmoittamisessa käytetään bittejä, koska tiedon lähettäminen ei ole optimaalista, vaan tieto on esim. muotoa "8 bitiä + kehys". Eli dataa liikkuu tällöin yksi tavu, mutta kaistaa menee enemmän kuin 8-bittiä. Tämän vuoksi netin nopeudeksi kerrotaan määrä bitteinä sekunnissa, koska tavujen määrä riippuu kehyksen tyypistä.

Samalla lailla tässä tapauksessa kiintolevyn teoreettinen tallennuskapasiteetti ilmoitetaan bitteinä, eli annetaan siis se arvo kuinka monta ykköstä tai nollaa kyseiseen tilaan voidaan yhteensä tallentaa. Samaan tapaan kuin internetin nopeudessa, tavujen määrää ei ilmoitetan koska se riippuu kehyksestä jossa tieto tallennetaan.

Sakke884/4

Bitti on tietotekniikassa käytettävä datan perusyksikkö.
Tavu koostuu kahdeksasta bitistä. Kummallakaan ei ole mitään tekemistä nopeuden kanssa.
Jos datan määrän suhteuttaa kuluneeseen aikaan, niin silloin on kyse nopeudesta.

Onko auton nopeus 100km vai 100km/h.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT