AfterDawn logo

App Storesta löytyy jo miljoona ohjelmaa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Apple kertoi eilisessä tilaisuudessaan paljon kaikenlaista numerotietoa, muun muassa sen että App Store -sovelluskaupan valikoima on jo saavuttanut miljoonan ohjelman rajapyykin. App Store täytti viisi vuotta kesällä.

WWDC-kehittäjätapahtumassa Apple kertoi App Storesta löytyvän 900 000 sovellusta, mutta kesän ja syksyn mittaan valikoima on laajentunut miljoonaan kappaleeseen. Latauksia on tehty viime kevään jälkeen 10 miljardia, eli palvelun historian aikana ohjelmia on ladattu yhteensä 60 miljardia kertaa. Kehittäjille heidän työstään on maksettu tähän päivään mennessä 13 miljardia dollaria.

Applen mukaan iPadille optimoituja ohjelmia on tarjolla 475 000 kappaletta, eli puolen miljoonan ohjelman raja pitäisi puhjeta pian. Yhtiön mukaan iPadeja on vuoden 2010 jälkeen myyty 170 miljoonaa kappaletta.


Syyskuun lopulla julkaistua iOS 7 -käyttöjärjestelmää käyttää jo 64 prosenttia Applen mobiililaitteista. Päivitystahti on ollut nopea, esimerkiksi Android Jelly Beanin eri versioita käyttää tällä hetkellä vajaa 50 prosenttia käyttäjistä.

Uusi iTunes Radio -palvelu on myös päässyt kiitettäville lukemille, vaikka se julkaistiinkin syyskuussa. Se on kerännyt jo 20 miljoonaa kuuntelijaa ja he ovat toistaneet palvelun kautta musiikkia miljardi kertaa. ITunes Radio toimii vain Yhdysvalloissa, mutta Bloombergin tietojen mukaan sen kuuluvuusalue laajenee vuodenvaihteen tienoilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT