AfterDawn logo

Google muutti käyttöehtoja – tietojasi voidaan esittää mainosten yhteydessä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
23 kommenttia

Google on päivittänyt käyttöehtojaan, mistä se on kertonut käyttäjilleen selausnäkymän yläreunaan ilmestyvän sinisen palkin avulla.

Käyttöehtopäivityksen kaikista suurin muutos on se, että Google ottaa itselleen vapauden käyttää sinun toimintaasi liittyviä tietoja esittäessään mainoksia ystävillesi. Jos esimerkiksi painat Nokian matkapuhelinmainoksen yhteydessä olevaa +1-näppäintä, näkevät ystäväsi että olet fanittanut mainosta/tuotetta ja kertoo mahdollisesti kirjoittamasi kommentin mainoksen yhteydessä.

Jos olet aiemmin kertonut Googlelle, että et halua +1-toimintojesi näkyvän mainoksissa, tämä valinta pysyy voimassa. Mikäli et ole toiminut näin ja haluat asetuksen pois käytöstä, voit tehdä sen täällä.

23 KOMMENTTIA

Tuppu_1/23

Ei kyllä ikinä tulisi klikkailtua mitään +1 namiskoita missään perhanan mainoksissa, enkä keksi miksi kukaan niin tekisi(ellei oma pulju).
Kiitokset kuitenkin Manulle, tuli käytyä laittamassa tuo ruksi pois ruudusta.

Argetlam2/23

Yksi syy lisää pysyä kaukana Google+:sta

hassukookle (vahvistamaton)3/23

1) en näe mitään mainoksia netissä koska käytän adblockia :D

2) en todellakaan muutenkaan klikkaile mitään plus nappeja :D

3) toi koskee vain google+ palvelun käyttäjiä, joka en todellakaan ole :D

4) :D

DonZQ4/23

Niin siis käytännössä sama juttu mitä Facebook on tehnyt jo pitkään?

kirkanen5/23

@4
En ole tullutkaan ajatelleeksi aikaisemmin asiaa, mutta tuo on kyllä totta.

Kritiisistä kommenteista huolimatta se on ihan tervetullut lisäys, koska silloin ei tarvitse erikseen kertoa tuotteista kavereille vaan he näkevät kokemukseni suoraan mainoksesta ja voivat tällöin kysyä minulta suoraan mielipiteeni asiasta. Kaiken lisäksi annan plussaa Googlelle, kun tiedotti asiasta minulle kirjautuessani palveluun. Eikä niitä kaikkia +1-nappeja tarvitse painaa vaan niitä, joita haluaa tuoda esille esim. hyvä tuote, paikka tms. Vähän niin kuin suosittele kaverillesikin.

P.S. Negatiivisen asenteen omaavat kommentoijat yrittäkää hieman ajatella myös positiivisiakin puolia asiasta ennen kuin alatte "möykkäämään" asioista. Objektiivisuutta kannattaa opetella.

Boss936/23

@5
Valitettavasti suuri osa ihmisistä on muutoskriittisiä, eli he vastustavat kaikkia muutoksia kunnes huomaavat, ettei ko. muutos vaikuta heihin tai, että muutos onkin hyvä asia.

Itse uutiseen: Kuten DonZQ jo sanoikin, niin tuotahan on facebook tehnyt jo pitkän aikaa, joten Big deal

kirkanen7/23

@6
Erittäin hyvin kommentoitu. On upeaa huomata, että täällä kommentoi fiksujakin ihmisiä. :-D

Lumikki8/23

Lainaus:

Negatiivisen asenteen omaavat kommentoijat yrittäkää hieman ajatella myös positiivisiakin puolia asiasta ennen kuin alatte "möykkäämään" asioista.


Mitä posittiivista siinä on asiakkaalle että yritys käyttää asiakkaitensa yksityisiä asioita hyödykseen edistääkseen omaa liiketaloutta?

Tässä tapauksessa asiakkaalla on sentään kieltäytymismahdollisuus, mutta se on oletusarvoisesti asetettu yritystä hyödyntävään asentoon. Joka kertoo lähinnä kuinka huonossa jamassa yrityksen moraali on.

Olisivat voineet laittaa sen oletusarvoisesti asiakkaan yksityisyyttä kunnioittavaan asentoon ja ne jotka todella luulevat että asiassa on jotain positiivista heille voisivat sen sitten muuttaa. Nyt tässä hyötykäytetään asiakkaiden tietämättömyyttä ja suojaudutaan moraalisesti valinnan mahdollisuuden taakse. Tyypillistä toimintaa moraalittomalle yritykselle, joka ajaa vain omia etujaan, eikä kunnioita asiakkaittensa yksityisyyttä.

No ei nämä yritykset ole ainoita jotka tekee asiat väärin, jopa Suomen väestörekisteri myy asiakkaittensa tietoja jollei sitä erikseen kiellä.

Muutoksia tapahtuu aina mutta se ei tarkoita että ne olisivat aina positiivisia tai negatiivisia jollekin tietylle taholle. Asia riippuu niin paljon henkilöiden omista näkökulmista, sekä omasta arvomaailmasta eli miten haluaa asiat nähdä. Joten ei kannata edes olettaa että se oma näkökulma on aina se ainoa oikea. Se voi olla itselle oikea, mutta se ei välttämättä ole sitä toisille.

perhana9/23

Itseäni kyseinen muutos ei kosketa pätkääkään, kun en googlen selainta enkä +1 painikkeita...
Mutta silti on huvittavaa huomata kuinka jotkut kääntävät kaiken Googlen omaksi edukseen tekemänsä mukamas käyttäjille tulevaksi hyödyksi, koska he sokeasti uskovat että Google ei ikinä "do no evil"
En kyllä osaa nähdä tässäkään "uudistuksessa" mitään käyttäjiä hyödyttävää asiaa, kyllähän hyödyt tästäkin tulevat Googlelle ja mainostajille ja käyttäjät saavat jälleen luopua vapaudestaan valita haluavatko he välittää selainkäyttönsä tietoja Googlen hyödynnettäviksi.

Itse en ole havainnut ainakaan esim. Youtuben käyttökokemuksen parantuneen pätkääkään lisääntyneiden mainosten ansiosta, mutta ehkä nämä "Google is God" uskovaiset sitten jotenkin nauttivat siitä että saavat katsoa vähintään 10 sekuntia mainoksia ennenkuin pääsevät näkemään sen videon jonka halusivat katsoa.

kirkanen10/23

@8
Tällaista se bisnes on. Bonus -järjestelmät ovat juuri tällaisia, jossa kerätään asiakkaiden yksityisiä tietoja ostoksista, mutta näiden avulla pystytään tarjoamaan paremmin tuotteita ja tarjouksia sekä mahdollisesti näitä voidaan tarjota kyseiselle henkilölle eli kohdennettua markkinointia. Tässäkin tapauksessa voi nähdä kaverin suosittelemana palvelun tai tuotteen ja tässä oli paha asia, mikä.

Tuskin ketään pakottaa painamaan sitä +1-painiketta, joten käyttäjillä on valta valita. Ei ole pakko painaa sitä +1-painiketta, jos ei tahdo.

Samoin kuin Microsoft lykkäsi Windows 8-käyttöjärjestelmään "tapahtumaruudut" (live tiles) oletukseksi eli tässäkin tapauksessa käyttäjä "pakotettiin" muutokseen. Google rehellisesti ilmoittaa kuitenkin asian laidan eikä pakota käyttäjiä järjestelmään vaan vapaasta tahdosta ja antaa mahdollisuuden muuttaa valinnan. Olisi kyllä kiva tietää, mikä bisnesmaailman yritys ei kerää tietoja käyttäjistä tai asiakkaista sekä käytä niitä omiin tarkoituksiinsa. Lähetätkö omasi ruokasi Afrikkaan nälkää näkeville vai syötkö sen itse?

Kauppoja, kehitystä ja palveluiden esiin tuontia ei tapahdu, jos kaikki piilotetaan asiakkailta tai käyttäjiltä. Niitä pitää tarjota näkyvästi, jotta ne tulisivat laajemmin käyttöön.

Lainaus:

Muutoksia tapahtuu aina mutta se ei tarkoita että ne olisivat aina positiivisia tai negatiivisia jollekin tietylle taholle. Asia riippuu niin paljon henkilöiden omista näkökulmista, sekä omasta arvomaailmasta eli miten haluaa asiat nähdä. Joten ei kannata edes olettaa että se oma näkökulma on aina se ainoa oikea. Se voi olla itselle oikea, mutta se ei välttämättä ole sitä toisille.


Tämä asia olikin juuri lainaamasi kommenttini pointti. Asiaa kannattaa tarkastella myös objektiivisesta näkökulmasta, jossa mikään ei ole täysin positiivista eikä negatiivista vaan enemmänkin eri harmaan sävyjä.

P.S. Tietoliikenteestäsi tälläkin hetkellä tallentuu tietoa sinusta halusit sitä tai et.

Lumikki11/23

Lainaus:

Tämä asia olikin juuri lainaamasi kommenttini pointti. Asiaa kannattaa tarkastella myös objektiivisesta näkökulmasta, jossa mikään ei ole täysin positiivista eikä negatiivista vaan enemmänkin eri harmaan sävyjä.


Se kuinka harmaana näkee asiat riippuu siitä kuinka voimakas moraali ihmisellä on. Mitä voimakkaampi moraali sitä mustavalkoisempaa kaikki on. Mitä vähemmän moraalia ihmisellä on niin sitä harmaampana kaikki näkyy. Mutta kaikilla asioilla on aina positiivisia ja negatiivisia puolia. Sen millaisena asian näkee riippuu ihmisen arvomaailmasta ja näkökulmista.

Lainaus:

P.S. Tietoliikenteestäsi tälläkin hetkellä tallentuu tietoa sinusta halusit sitä tai et.


Totta, mutta sekin perustuu siihen että asiaa tehdään ihmisten selän takana eli pidetään ne asiakkaat mahdollisimman tietämättömä asiasta. Jos on valpas henkilö niin hän voi kaivaa ne menetelmät esiin ja hieman estää tälläista keräämistä. Ei kaikkea pysty estämään, mutta jotain pystyy. Esimerkiksi minulla on Google estetty monin tavoin, siksi esimerkiksi "Vastaa" nappula ei edes toimi minulla täällä Afterdawnin sivulla.

Mutta tuossa on kyse juuri ihmisten arvomaailmasta eli miten haluaa asiat nähdä. Minä en hyväksy yksityisyysloukkauksia, enkä hyväksy sitä että kun sitä tehdään, että tekisi siitä jotenkin hyväksyttävää. Tekosyitä ihminen on hyvä keksimään omille asenteilla ja niin että ne sopii henkilön omaan arvomaailmaan ja näkökulmaan.

Usein käytetty tekosyy: "Kun ne muutkin tekee näin"

RekookeR12/23

"Jos esimerkiksi painat Nokian matkapuhelinmainoksen yhteydessä olevaa +1-näppäintä, näkevät ystäväsi että olet fanittanut mainosta/tuotetta ja kertoo mahdollisesti kirjoittamasi kommentin mainoksen yhteydessä"

Miten Google tietää ketkä mun ystäviäni ovat jotta voisi näyttää heille mitä olen painellut? Ja missä Google heille noista asioista kertoo, hakujen yhteydessäkö?
Tuntuu todella oudolta että tietojen keruu voi olla jo noin pitkällä että Google pystyy päättelemään jotenkin hakujeni perusteella että ketkä ovat ystäviäni. Etenkin kun en hae Googlen kautta tietoa ystävistäni vai saako se tiedon jotenkin Facebookin välityksellä?

Boss9313/23

@12
Google saa tiedon ystävistäsi Google +:n kautta, eli jos sulla ei ole google+ käytössä, niin uudistus ei vaikuta sinuun mitenkään. Kavereille nuo mainokset, joista olet tykännyt näytetään siellä, missä hän yleensäkin näkee googlen mainoksia.

nRT14/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Se kuinka harmaana näkee asiat riippuu siitä kuinka voimakas moraali ihmisellä on. Mitä voimakkaampi moraali sitä mustavalkoisempaa kaikki on. Mitä vähemmän moraalia ihmisellä on niin sitä harmaampana kaikki näkyy.


Asioiden näkemiseen vain mustavalkoisena taitaa liittyä enemminkin kengännumeroa lähentelevä ÄO kuin ihmisen moraali. Kun asioita osaa tarkastella riittävän monesta näkökulmasta, itsesstäänselvyydetkin ovat taipuvaisa häviämään. Itsekin pidän yksityisten tietojen keräämistä kyseenalaisena, mutta toisaalta en ole täysin kohdennettua mainontaa vastaan. Vai mitä mieltä olet esimerkiksi Party Mix -musiikkimainoksista vaikkapa Viikatteen kappaleiden välillä (puhun nyt Spotify:n ilmaisversion nerokkuuksista)? Ihan vaan näin esimerkin vuoksi, joskus sitä kohdennettua mainontaa katselee mieluummin kuin sitä täysin sattumanvaraista meikkimainosta.

(Kyllä, pidän mainokset ainakin osittain näkyvillä. Pitäähän niiden käyttämieni sivustojen jotenkin itsensä elättää. Adblockin estolistalle päätyvät vain häiritsevimmät tapaukset.)

kirkanen15/23

@9
Se Googlen motto on "Don't be evil". En ole vielä kuullut asiaa, jossa Google olisi tuhonnut yhdenkään henkilön tulevaisuuden levittämällä hänen yksityistietojaan julkiseen tietoon. Kertokaa ihmeessä, jolloin voisin oikeasti punnita arvojani uudestaan. Kaikki maailmassa keräävät tietoa jopa kaupan kassahenkilöt, jotka näkevät "ostoksesi". Lääkärit tietävät usein terveystietosi ja poliisit mahdolliset rikkeesi tai rikosrekisterisi, mutta eivät he niitä levittele kylillä.

@11
Olihan Hitlerilläkin moraali, joka oli oikea hänen ja joidenkin muidenkin mielestä. Moraali on yksi tapa miettiä asioita, mutta itse pidän objektiivisuutta ja utilitarismia parempana vaihtoehtona.

Koko jutun tarkoituksena kuitenkaan ei ole vahingoittaa ihmisen yksityisyyttä vaan lisätä sosiaalisen median hyötyjä. Eikä se ole väärin, jos joku ihminen haluaa mainostaa aikuisviihteen palveluja vaan te olette se, joka moraalisesti tuomitsee sen ihmisen. Ihmisten on otettava vastuu myös omasta toiminnasta eihän tästä maailmasta haluta kuitenkaan poliisivaltiota etenkään nykyisessä maailmassa, jossa etsitään vain syyllisiä ja toimitetaan ne vankilaan kuitenkaan tarttumatta todellisiin ongelmiin sekä niiden ratkaisemiseen. Jokaisessa meissä on se paha ja hyvä, mutta meidän on tarkkailtava myös itseämme ja huomattava oman pahuutemme, jonka myötä voimme tulla paremmaksi ihmiseksi.

Juttuni lähti täysin hankasta, joten anteeksi asiasta kärsiville. Google pohjimmiltaan on hyvä yritys, mutta maailma "pakottaa" toimimaan sen tavallaan. Eihän ihminenkään ole pohjimmiltaan paha, mutta oman selviytymisen tavoittelu aiheuttaa itsekästä toimintaa. Jos maailmassa kaikki tekisivät hyviä tekoja, niin niille ei annettaisi mitään arvoa. Elämä on yhtä kaaosteoriaa.

Lainatakseni erästä "Matti Nykänen" sanontaa: Elämä on laiffii!

Lumikki16/23

Minusta moraali on enemmänkin oikean ja väärän erottamista.

Ihmiset usein vääristävät moraalisia näkemyksiään omien etujen nimissä eli silloin kun se väärä moraali onkin se mitä itse todellisuudessa haluaa. Joten se että näkee asian mustavalkoisena ei välttämättä johdu siitä että ei näe kaikkia eri asioita asiassa, vaan siitä että erottaa mikä on oikein ja väärin. Tietysti voi olla myös jääräpäitä jotka vain jumittuvat johonkin näkemykseen eivätkä suostu näkemään mitään muuta asiaan liittyvää.

Mutta kaikki tuo liittyy myös siihen minkälainen arvomaailma ihmisellä on. Se arvomaailma opitaan usein ympäristöstä ja valinnoista joita ihminen tekee elämänsä varrella.

Lainaus:

Google pohjimmiltaan on hyvä yritys, mutta maailma "pakottaa" toimimaan sen tavallaan.


Hyvin harvoin yritystä tai ihmistä todella pakotetaan toimimaan jollain tietyllä tavalla, vaikka kyllä näinkin tapahtuu erillaisten lakien ja yhteiskuntien sääntöjen kautta. Mutta kyllä ihminen tai yritys voi yleensä valita moraalinsa.

Lainaus:

Eihän ihminenkään ole pohjimmiltaan paha, mutta oman selviytymisen tavoittelu aiheuttaa itsekästä toimintaa. Jos maailmassa kaikki tekisivät hyviä tekoja, niin niille ei annettaisi mitään arvoa. Elämä on yhtä kaaosteoriaa.


Tässä päästään juuri niihin arvomaailma asioihin eli miten asiat näkee. Olen samaa mieltä että ihminen ei ole pohjimmiltaan paha, mutta yhteiskunta ja ympäristö muokkaa meistä sellaisia kuin olemme. Kysymys on vain että minkälaiseksi itse itsesi muokkaat tai annat muiden muokata. Kaikista vaikeinta on hyväksyä että se oma arvomaailma tai mielipide perustuu puhtaasti itsekkääseen omien asioiden edistämiseen muiden kustannuksella, eikä siihen mikä on oikein tai väärin. Tekosyitä niiden itsekkäiden omien halujen täyttämiseen ja tekojen tekemiseen on niin helppo keksiä.

kaikkipois (vahvistamaton)17/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tuppu_:

Ei kyllä ikinä tulisi klikkailtua mitään +1 namiskoita missään perhanan mainoksissa, enkä keksi miksi kukaan niin tekisi(ellei oma pulju).

Miksi ihmeessä kukaan haluisi klikata jotain outoa +1 nappulaa MISSÄÄN muuallakaan, enkä keksi miksi ihmeessä kukaan laittaisi sellaista lapsellista ja hyödytöntä nappulaa oman puljun sivuille...
Jos joku minun tutuistani joskus yrittäisi minulle viestittää jotain +1 juttuja, niin jo menisi sulkulistalle ;)

oletpahvi (vahvistamaton)18/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kirkanen:

... En ole vielä kuullut asiaa, jossa Google olisi tuhonnut yhdenkään henkilön tulevaisuuden levittämällä hänen yksityistietojaan julkiseen tietoon. Kertokaa ihmeessä, jolloin voisin oikeasti punnita arvojani uudestaan.
...
Koko jutun tarkoituksena kuitenkaan ei ole vahingoittaa ihmisen yksityisyyttä vaan lisätä sosiaalisen median hyötyjä.

No enpä ole vielä kuullut asiaa, jossa yhdellekään henkilölle olisi ollut HYÖTYÄ siitä, että google kerää yksityisyyden piiriin kuuluvia tietoja. Enkä koskaan tule kuulemaankaan!

Ja koko jutun tarkoituksena on VAIN kerätä rahaa googlelle, minkäänlaisia sosiaalisiakaan hyötyjä ihmisille ei ole siitä, jos joku näkee mistä mainoksista joku tykkää.

jpa0019/23

@18
Jos ilmoitat julkisesti pitäväsi jostain asiasta, niin tämähän ei ole varsinaisesti yksityisyyden piiriin kuuluva tieto. Varsinkin, kun tässä tapauksessa teet sen joko julkaisemalla arvostelun tai merkitsemällä tykkäämisesi. Tietysti voit ainakin jälkimmäisessä tapauksessa määritellä sen, mille ihmisjoukolle tämä näytetään, ja sitä rajoitusta Google tässä myös noudattaa. Sosiaalinen hyöty syntyy siitä, että mainoksen yhteydessä voit suoraan nähdä, jos joku ystäväpiiristäsi tai seuraamistasi henkilöistä on jostain tietystä asiasta pitänyt.

Tietysti tarkoituksena on hyödyttää Googlea. Ihmiset kun tuppaavat käyttämään enemmän palveluita, joista heille on enemmän hyötyä. Tässä tapauksessa homma toimii jotakuinkin niin, että kun haet Googlesta jotain, vaikka nyt hotellia, niin Google listaa hakutulokset sekä mahdollisen maksetun sisällön, eli hakuun liittyvät mainokset. Nyt sitten ainakin noiden mainosten kohdalla näet suoraan, jos joku ystävistäsi on esimerkiksi maininnut todella pitävänsä kyseisestä hotellista. (Itseasiassa toivon kovasti, että tämä koskee myös ei-maksettuja hakutuloksia.) Onko nyt todennäköisempää, että jatkat hakutuloksista niihin kohteisiin, joista ystäväsi ovat pitäneet, vai niihin, joista sinulla ei ole mitään käsitystä ennakkoon?

Itse näen tämän muutoksen aivan oikeasti jokseenkin hyödyllisenä asiana, sillä se suoraan vähentää sitä työtä, mitä minun tarvitsee tehdä, jos etsin vaikka uutta tablettia, kodinkoneita tai yllämainittua hotellia.

ajatteleIhanItse (vahvistamaton)20/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jpa00:

Sosiaalinen hyöty syntyy siitä, että mainoksen yhteydessä voit suoraan nähdä, jos joku ystäväpiiristäsi tai seuraamistasi henkilöistä on jostain tietystä asiasta pitänyt.


Ei muuten voisi juuri vähempää kiinnostaa...

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jpa00:


Onko nyt todennäköisempää, että jatkat hakutuloksista niihin kohteisiin, joista ystäväsi ovat pitäneet, vai niihin, joista sinulla ei ole mitään käsitystä ennakkoon?


Ei, en todellakaan saa mitään käsitystä tuotteen sopimisesta MINUN tarpeisiini tuttavien säälittävien tykkäysten perusteella. Ainoa, mikä todella vaikuttaisi valintoihini, olisi (ihan yhtä lailla kenen tahansa!) haukut jostain kohteesta!

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jpa00:


Itse näen tämän muutoksen aivan oikeasti jokseenkin hyödyllisenä asiana, sillä se suoraan vähentää sitä työtä, mitä minun tarvitsee tehdä, jos etsin vaikka uutta tablettia, kodinkoneita tai yllämainittua hotellia.


Ei siis todellakaan vähennä , koska suositus jättää huomioimatta kaikki muut vaihtoehdot vertailusta ja muutenkin mainitsemissasi tapauksissa todennäköisyys samanlaisista tarpeista on yksi tuhannesta.

Olen kuitenkin periaatteessa kiinnostunut siitä, olisiko uudessa järjestelmässä mahdollista 'tykätä' jostain ja haukkua se paskaksi arvostelutekstissä, ja siten saattaa todellista asiakaspalautetta mainosten yhteyteen valikoitujen valheiden sijaan ;)

nimeton80 (vahvistamaton)21/23

yksi perustavanlainen kysymys aiheesta: onko joku teistä joskus oikeasti kirjautuneena google-tililleen surffaillessaan, jos sen voi kerran voi välttää vaikka roottauksen jälkeen? Ja jos on, niin miksi helkutin ihmeessä?????

perhana22/23

Näillä "tykkäyksillä" ja niiden kavereille välittämisellä Google lisää harmaan massan zombien määrää, eli pyrkimyksenä on saada kaikki ihmiset ostamaan samoja tuotteita mitä kaverit ovat ostaneet, tähänhän Googlen ja Androidin menestys suurelta osalta perustuu, eli käytetään Chromea koska kaveritkin sitä käyttää, ja ostetaan Android-puhelin koska kavereillakin on sellainen, ja ei yksinkertaisesti uskalleta erottua massasta ettei "kaverit" ala kyräilemään.

Eli tällä kohdennetulla mainoksella pyritään vaikuttamaan ihmisten ostopäätöksiin sillä että kerrotaan kavereidesikin olevan kiinnostunut juuri tästä tuotteesta, ja takuulla Googlen kanssa hyvän sopimuksen tehnyt mainostaja saa ostaa tuotteelleen valmiita kavereidesi tykkäyksiä, vaikka kaverisi ei oikeasti olisi tästä tuotteesta ollutkaan kiinnostunut.

stageout23/23

Mulle kirjoittajana ja tutkijana on yksi hailee mitä harmaata massaa Google nyt pyrkii fanittamaan, sillä en "tykkää" paljoa mistään uudesta bimbosta: paitsi niistä joista olen tykänyt jo paljon ennen tämän pahimman PC-härdelli-sotkun alkua.
Google on selaimena ehdotonta ja nopeinta mahdollista peruskamaa ja jos joku hikinen digitaalinen jalanjälki näkyy jossain miljardien muiden seassa, se ja sama.
Yksilöidympi tieto hankitaan muuten yhä vieläkin sieltä mistä ennenkin. Nykyajan etu on vaan se että kaiken saa osapuilleen uunituoreina päivityksinä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT