AfterDawn logo

Google hyödyntää karttaostostaan - Wazen liikennetietoja Google Mapsiin

Teemu Laitila Teemu Laitila

Google on tuomassa osaa kesäkuussa ostamansa sosiaalisen navigointipalvelun Wazen reaaliaikaisista tiedoista omaan Google Maps -palveluunsa. Ominaisuudet tulevat kuitenkin käyttöön vain rajoitetusti, eikä Suomi kuulu ainakaan ensmmäisten maiden joukkoon.

Aluksi Wazen käyttäjien tuottamasta tiedosta hyödynnetään ilmoituksia liikennehäiriöistä. Google Mapsin Android- ja iOS-versiot ilmoittavat käyttäjille näiden reitillä olevista onnettomuuksista, tietöistä ja muista liikennettä haittaavista tapahtumista.

Tosiaikainen häiriötiedotus otetaan käyttöön Yhdysvalloissa, Englannissa, Argentiinassa, Brasiliassa, Chilessä, Ecuadorisa, Ranskassa, Saksassa, Meksikossa, Perussa, Panamassa ja Sveitsissä. Todennäköisesti ensimmäisessä vaiheessa mukana olevien maiden valikoimaan on vaikuttanut ainakin maan aktiivisten Waze-käyttäjien määrä.


Sen lisäksi, että Wazen käyttäjien tietoja hyödynnetään Googlen kartoissa, myös Waze saa muutamia uusia ominaisuuksia. Sovellukseen esimerkiksi integroidaan navigointikohteiden haku Googlen avulla sekä Googlen karttojen Street View -toiminto ja satelliittikuvat.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT