AfterDawn logo

Hakkerit pureutuvat sähköiseen ylioppilaskirjoitukseen kilpaa

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
8 kommenttia

Ylioppilaskirjotusten sähköistämisprojekti Digabi on tullut siihen pisteeseen, että valmiina on ensimmäinen potentiaalinen versio tulevasta järjestelmästä, jolla toimivilla koneilla koe mahdollisesti suoritetaan. Tämän myötä on julistettu Hackabi-kilpailu, jonka tarkoituksena on löytää järjestelmästä vikoja ja puutteita.

Järjestelmä on vapaasti jaossa Digabin sivuilla. Kilpailuun voi osallistua kuka vain, tai järjestelmää voi kokeilla puhtaasta mielenkiinnosta. Ohjeet sen asentamiseen sekä asennusmediat löytyvät kaikki Digabin sivuilta. Järjestelmän voi käynnistää virtuaalikoneelta tai ulkoiselta medialta, jolloin omaan koneeseen ei tarvitse tehdä asennusken vuoksi pysyviä muutoksia. Sivustolla huomautetaan, että varsinaisessa kokeessa ei tulla käyttämään virtuaalikoneita.

Lopullisessa sähköistetyssä YO-kokeessa (käytössä portaittain vuodesta 2016 alkaen) on tarkoitus mahdollistaa kokelaiden omien päätelaitteiden käyttö. Tämän mahdollistamiseksi ja tasa-arvon takaamiseksi laitteet käynnistetään kuitenkin kaikki samalla järjestelmällä, joka samalla estää kiellettyjen sovellusten ja lisälaitteiden käytön.


Kilpailun tuomaristossa istuvat kolme suomalaista tietoturvallisuuden asiantuntijaa: tietoturva-asiantuntija Juhani Eronen (CERT-FI), tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen (F-Secure Oyj) sekä vanhempi tietoturvakonsultti Pekka Sillanpää (Nixu Oy). Kilpailuaika on 7.8.-1.9.2013. Palkintoina on älypuhelimia ja tabletteja.

Alla olevassa videossa on neuvotaan, kuinka järjestelmän saa käynnistymään USB-tikulta.


Käyttöjärjestelmän käynnistäminen USB:ltä from Digabi on Vimeo.

8 KOMMENTTIA

Juh11o1/8

Oli ihan unohtua että nämä sähköistyy. Harmi vain, että itselläni on jo ohi.

This video grinds my gears.

Zeitsei2/8

Odotan mielenkiinnolla, miten meinaavat symboleja sisältävien aineiden kuten matematiikan, fysiikan tai kemian tehtävät muuttaa sähköisiksi. Ainekirjoituksessa systeemi varmasti säästää aikaa ja korjaajien työtä, kun "käsiala" on puhdasta fonttikirjoitusta.

Vastausten täytyy kai jatkuvasti tallentua pilveen, koska koneen tilttaus tai sähkökatkos 3h kokeen alkamisesta olisi aika inhaa.

Viljis3/8

Eihän tuo toimi niissä paikoissa, joissa on BIOS:issa salasana?

Kaikissa tapauksissa joita on tullut vastaan, on vaadittu salasana boottivalikon avaamiseen/muokkaamiseen. Jos siis BIOSissa on salasana.

Insomniu4/8

Aika villi idea, että jokainen voisi käyttää omaa päätelaitetta.
Rajoittaa mahdollisuuksia aika paljon kun pitäisi kaikelle olla ajurinsa, yms.

Noh, mahdollista kaikki kuitenkin on, eriasia vain, että paljon siihen suostutaan rahaa panostamaan.

CoinGobbler5/8

Järjetöntä pelleilyä jos multa kysytään, jos omia työkaluja tai valmiita ei saa käyttää niin osa aukoista jää löytymättä, sitten kun on tosi kyseessä niin voivotellaan taas suomalaiseen tyyliin, tälläisella alalla ei tietomurtojen suhteen ole sääntöjä.

Taeco6/8

Käytin itse ylppäreissä tietokonetta lukihäiriöni takia. Kirjoitan paljon nopeammin koneella, käsin kirjoittamisen ollessa tuskallisen hidasta muihin verrattuna. Sain valita, millä teen ja matikan kirjoittaminen koneella ei tullut mieleenikään. Toivottavasti sitä ei tulevaisuudessakaan ole pakko kirjoittaa koneella.

Äidinkielen kirjoitin koneella. Esseestä tuli muistaakseni seitsemän ja puoli sivua fonttikoolla 14. Oli alun perin tarkoitus käyttää jotain ylioppilaslautakunnan omaa softaa, mutta se osoittautui preleissä sellaiseksi raakileeksi, että antoivat käyttää World Padia. Toivottavasti uusi järjestelmä toimii paremmin.

Olen erittäin tyytyväinen siihen, että sain kirjoittaa kaikkien aineiden esseet ja muut pidemmät tekstit koneella ja soisin saman muillekin. Se säästi minulta paljon aikaa, eikä tarvinnut puhtaaksikaan kirjoittaa. Sain ihan hyvät arvosanat, kun aikaa ei kulunut asian paperille saamiseen tarpeettoman kauan; käytin kaiken tarjolla olleen ajan. Tietotaitoahan siinä testataan. Työelämässä käytetään kuitenkin aina tietokonetta, varsinkin pidempien tekstien kirjoittamiseen.

Matemaattiset aineet olisi mielestäni aivan älytöntä yrittää toteuttaa koneella, mutta muille aineille se olisi ehdottomasti hyvä asia.

JussiFX7/8

Esseet voi olla hyvä idea kirjoittaa koneella (helpottaa huomattavasti keskellä esseetä olevien virhelauseiden korjaamisyrityksissä...) mutta juurikin matematiikka varmaan hoidetaan puhtaasti paperilla vastedeskin. Ainakin toivottavasti.

Jyrx8/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JussiFX:

Esseet voi olla hyvä idea kirjoittaa koneella (helpottaa huomattavasti keskellä esseetä olevien virhelauseiden korjaamisyrityksissä...) mutta juurikin matematiikka varmaan hoidetaan puhtaasti paperilla vastedeskin. Ainakin toivottavasti.

Ei se matematiikankaan kirjoittaminen tietokoneella niin haasteellista olisi, jos sitä opetettaisiin tarpeeksi. Isoin ongelma koko hommassa tulee varmaankin olemaan nuorten suhteellisen heikot tietotekniikkataidot. FB:tä osataan kyllä käyttää mutta tekstinkäsittelyä ym. ei suurin osa hallitse kovinkaan hyvin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT