AfterDawn logo

Hallituksen laajakaistatavoitteeseen on vielä matkaa - valokuituverkko tarjolla kolmasosalle

Sami Koivunen Sami Koivunen
3 kommenttia

Hallitus asetti vuonna 2008 tavoitteeksi 100 megan laajakaistan saatavuuden lähes kaikille vuoden 2015 loppuun mennessä. Käytännössä yli 30 megan laajakaistojen saatavuudessa on kuitenkin vielä suuria eroja.

Viestintävirasto on selvittänyt kevään 2013 aikana nopeiden, yli 30 megaisten laajakaistojen saatavuutta Suomessa. Tulosten perusteella kiinteän verkon tekniikalla toteutettu yli 30 megainen laajakaistayhteys on saatavilla noin kahteen kolmasosaan suomalaiskodeista, kun taas valokuituverkkoa voi käyttää noin kolmasosa talouksista.

Nimellisnopeudeltaan 30 Mbit/s -mobiililaajakaistaverkkoa pystyy käyttämään kolmessa neljäsosassa suomalaiskodeista. Kuntakohtaisesti erot ovat suuria ja esimerkiksi valokuituverkkoa on saatavilla parhaiten sellaisissa kunnissa, kuin Utsjoki, Pedersören kunta ja Pietarsaari.

Kuntakohtaiset erot nopean, erityisesti valokuidulla toteutetun laajakaistan saatavuudessa ovat yllättävän suuria. Valokuituliittymien paras saatavuus ei ole pääkaupunkiseudulla, vaan listan kärjessä on väestömäärältään pieni, mutta pinta-alaltaan varsin suuri Utsjoen kunta.


Viestintämarkkina-asiantuntija Tapio Oikarainen Viestintäviraston sivuilla.

Utsjoen menestystä selitetään kunnan aktiiviisuudella kunnan panostaessa merkittävästi valokuituverkkoon. Lisäksi Viestintävirasto on myöntänyt kuntaan rakennetulle valokuituverkolle 1,5 miljoonaa euroa valtiontukea.

Utsjoen kunnan ja Lapin liiton aktiivisuus sekä ripeä liikkeelle lähtö mukaan valtion tukemaan laajakaistahankkeeseen näkyy selvästi tekemässämme vertailussa, Erityisesti maaseudulla kuntien oma aktiivisuus on erittäin merkittävässä roolissa nopean laajakaistaverkon rakentumisessa. Kunnan täytyy nähdä nopeasta laajakaistaverkosta saatavat hyödyt ja siten olla valmis panostamaan hankkeeseen.

Laajakaista ja media -ryhmän päällikkö Päivi Peltola-Ojala Viestintäviraston sivuilla.

Nopean laajakaistan saatavuustietoja alueittain voi tarkastella Viestintäviraston sivuilta.

3 KOMMENTTIA

Sefriol1/3

Yleensä pääkaupunkiseudulla valokuitu löytyy kerrostaloista ja ehkä uusimmista taloista. Vanhoista rivi-, omakoti ja paritaloista niitä harvoin löytää, sillä se vaatisi kohtuullisen suuren investoinnin.

Lumikki2/3

Ei saatavuus tee siitä aina kannattavaa vaihtoehtoa ottaa. Onhan valokuituja ollut saatavilla vaikka mihin, ne vain on maksanut liian paljon. Eikä tuo ole kaikilta osin muuttunut.

FrostRose3/3

http://www.lapinkansa.fi/Lappi/11948168...tarjoukset.html

Tuollaisia hintoja laittavat noille pikkukunnille, joissa 3G ei kuulu läheskään kaikille kunnan asukkaille kunnolla erinäisistä ympäristömuutujista riippuen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT