AfterDawn logo

Netflix parantaa suosituksia lisäämällä käyttäjäprofiilit tänä kesänä

Teemu Laitila Teemu Laitila
7 kommenttia

Netflix on kertonut, että yhtiön jo alkuvuodesta lupailemat käyttäjäprofiilit saapuvat palveluun tämän kesän mittaan.

Käyttäjäprofiilien avulla samoihin käyttäjätunnuksiin voidaan liittää useampia käyttäjiä. Käyttäjien erottelu omiin profiileihinsa parantaa suositusten laatua, kun täysin eri elokuvamaulla varustettujen perheenjäsenten ohjelmat eivät mene sisältölistauksissa sekaisin.

Engadgetin mukaan käyttäjäprofiilin valinta on helppo toimenpide ja esimerkiksi lasten profiilin voi lukita näyttämään pelkästään lapsilla tarkoitettua sisältöä.

Ominaisuus on kätevä ennen kaikkea käyttäjien kannalta, mutta se helpottaa myös Netflixin toimintaa. Kun useampi ihminen käyttää samaa tiliä, palvelun keräämä statistiikka ei pidäkään paikkansa, mikä tekee datasta turhaa. Mahdollisimman tarkka ja käyttäjien makua oikein arvioiva järjestelmä on kuitenkin palvelun elinehto, kun se taistelee katsojien ruutuajasta muiden videopalveluiden ja perinteisen television kanssa.

7 KOMMENTTIA

superkick1/7

Samalla netflix saa paremmin kontrolloitua käyttäjiä ja rajoittamaan tilien jakamista. Aika naiivia ajatella että tämä olisi pelkästään käyttäjien hyväksi tehty muutos.

MrRockker72/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti superkick:

Samalla netflix saa paremmin kontrolloitua käyttäjiä ja rajoittamaan tilien jakamista. Aika naiivia ajatella että tämä olisi pelkästään käyttäjien hyväksi tehty muutos.

Nythän se tilin jakaminen tulee olemaan helppoa kun ei tuu kaverin suositukset itelle.

oxygenol3/7

Voisi alottaa vaikka sisällön lisäämisellä... Pakko peruuttaa netflix kun ei mitään hyvää katsottavaa.

olegbelov4/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oxygenol:

Voisi alottaa vaikka sisällön lisäämisellä... Pakko peruuttaa netflix kun ei mitään hyvää katsottavaa.

Kävi itselle sama homma. Pari kuukautta jaksoi maksaa, mutta sitten loppui katsottava kesken. Kyllä siellä on suuri tarjonta, mutta spesifit genret ja kategoriat todella puutteellisia. Ja vielä olemassaoleva sisältökin kaikkoaa, kun kaikki mediayhtiöt alkavat viljellä niitä omia palveluitaan ja lopettavat levittämisen Netfilxin kautta.

tonttila5/7

Tuota on odoteltu. Kuten jo aiemmin kritisoin sitä että kun itse avaan flixin niin suositukset ja 20 viimeksi katsottua ja kesken jäänyttä ovat jonkun sortin piirrettyjä. Kiitos perheen pikkuväen.

Vaikka muksut kirjautuvat lasten flixiin niin kaikki toiminta näkyy myös siellä aikuistenkin puolella. Nyt tämä siis tulee muuttumaan.

Ja mitä sisältöön tulee niin ainakin pikkuväelle maistuu ja tuolla hinnalla niin enpä peru tilausta ikinä.

Kyllä sieltä kaikkia vanhoja ja hyviä löytyy kun jaksaa selailla. Uutuudet löytyy sitten muita kanavia pitkin.

Laittaisivat suoraan jenkkivalikoiman käyttöön vaikka vain enkkuteksteillä niin ei loppuisi katsottava ikinä..

Toki tässä on paljon muutakin sisältöä elämässä kuin telkkarin tuijottaminen joten uskon että katsottava ei ainakaan minulta lopu koska telkkaria en ole tällä viikolla edes avannut, konetta, tablettia ja kännykkää kuitenkin.

superkick6/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MrRockker7:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti superkick:

Samalla netflix saa paremmin kontrolloitua käyttäjiä ja rajoittamaan tilien jakamista. Aika naiivia ajatella että tämä olisi pelkästään käyttäjien hyväksi tehty muutos.

Nythän se tilin jakaminen tulee olemaan helppoa kun ei tuu kaverin suositukset itelle.

Tällä systeemillä myös jakamista voidaan aika tehokkaasti rajoittaa.

epoksi7/7

Ai miten tällä voidaan mitään rajoittaa? Tiedätkö sinä jotain, mitä tässä uutisessa ei mainita?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT